Runsasta ja romanttista vai niukkaa ja minimalistista? Haluaisin kovasti kuulua ekaan porukkaan. Niihin, jotka kuorruttavat asuntonsa täyteen tavaraa, värejä ja kuoseja, ja onnistuvat luomaan kodikkaan, tunnelmallisen ja jopa boheemin pesäpaikan. Ja jos on uskominen sanontaan, jonka mukaan asunto kertoo jotain asujastaan, on kaaosmainen huoneisto vain merkki iloisesta ja huolettomasta kanssaeläjästa, joka ei turhista murehdi. Sellaisiahan kaikki haluaisivat olla, sillä siisteydestä pitävä minimalisti joutuu usein kantamaan takakireän perfektionistin leimaa. Se on se tylsä tyyppi, joka käyttää kauluspaitaa, silittää lakanat ja jonka väripaletissa löytyy vain valkoinen.
Näin stereotyyppisesti nämä minunkin mielessäni usein kääntyvät. Mutta kun en vaan osaa elää sen kaiken tavaran kanssa! Ja varsinkin kun arki ei välillä tunnu olevan mitään muuta kuin sitä tavaraa; tiskejä, vaatteita, papereita, koulukamoja ja kaiken maailman purnukoita ja nyssyköitä. Kun pohja on rauhallinen ja neutraali, näyttää täysi tiskipöytäkin vähemmän ahdistavalta. Ja kotona kuuluu saada rentoutua ja levätä.
Eikä nämä nyt niin mustavalkoisia juttuja lopulta ole. Perfektionisti voin olla, mutta en minimalisti. Ja tiskit pestään yleensä viikon jälkeen ja lakanat eivät silitysrautaa tule koskemaan. ;)
