maanantai 30. syyskuuta 2013

Maddie & Monday



Maanantai olisi mun puolesta voinut kulua Maddien tyylillä.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Forever yours


Uskoisin, että tämä on se kuva, jonka jokainen haluaisi elämästään ikuistaa. Rakkaus, joka kestää.

Aina se ei kuitenkaan kestä. Tai riitä. Miten sen nyt haluaa nähdä. Rakkaus ja parisuhde, nuo jännät pikku pirulaiset. Olen miettinyt niitä paljon. Ne koskettavat toki myös itseäni, mutta tällä viikolla etenkin kahta ystävääni, jotka päättivät kumpikin tahoillaan pitkät parisuhteensa. Vaikka eropäätökset olivat pitkän pohdinnan tulosta, ilmassa on ollut tänä viikonloppuna paljon ristiriitaisia tunteita, hämmennystä ja ennen kaikkea surua. Samalla kun hyvästelee rakkaan ihmisen, hyvästelee myös kaiken ympärillä olevan: kodin, haaveet ja tulevaisuuden suunnitelmat. Vaikka ylläolevaa kuvaa on mallaillut mielessään, sitä ei koskaan ikuisteta. Ajatuksen tasolla se on iso juttu.

Elin vajaa vuosi sitten itse läpi samanlaista kaaosta ja muutosten sarjaa, ja ehkä siksi tartunkin näihin ystävieni tuntemuksiin hyvin hanakasti samastuen. Pahaa oloa ei pääse pakoon, mutta sitä voi lievittää. Pitsa on loistava keino tähän. ;) Siksi päädyinkin viettämään toisen ystäväni kanssa (toivottavasti) terapeuttista tyttöjeniltaa luokseni. On mahtavaa huomata, kun toinen jo nauraa ja pohtii rohkeasti tulevaisuutta. Vaikka erossa turvallisuus muuttukin turvattomuudeksi, ei muutos ole aina pahasta. Ja tiedättekös, ihminen on lopulta aika vahva otus. Kun ainoa vaihtoehto on selviytyä, sitä selviytyy - ja usein vieläpä hymy huulilla. 

Näihin toiveikkaisiin tunnelmiin on hyvä päättää viikonloppu, levollista ja kevyttä sunnuntai-iltaa!

torstai 26. syyskuuta 2013

Meow!


Olen kovan luokan kissafiilistelijä, tunnustettakoon se heti. Jep, hymiöt on korvattu Pusheenilla.

Eli arvata saattaa, että nämä kuulokkeet saa multa peukun ja todella kuuluvan "Aaww"-äännähdyksen. Kaikki tekniset laitteet, jotka on varustettu kissan korvilla ei voi olla muuta kuin symppiksiä. Jotenkin hyvällä tavalla vähän lapsellisia. Harmi, että noita kuulokkeita ei enää saa. Googlasin äsken löytyisikö jostain samantapaisia. No ei löytynyt, mutta sain kuvahaulla paaaaljon kuvia aidoista kissoista kuulokkeet päässä. Juu, voi aaawww!

kuva: shop.tsumorichisato

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Autumn's best


Tänään aamulla töihin lähtiessä oli ensimmäistä kertaa KYLMÄ. Mutta se on aikas kivaa. Saa heittää pitkän takin niskaan, tunkea pipon päähän ja harppoa nilkkurit jalassa (tuon huiman 10 minuutin matkan) töihin. Parhautta! Kävin äsken tonkimassa paksumpia kaulahuiveja kellarista. Niitäkin suorastaan halailin, kun ne vihdoin tupsahtivat näkyviin. Hupinsa kullakin.

Mulla on myös joka syksy jonkin sortin sormusfiksaatio. Olen suosinut koruissa pitkään hopeaa, mutta nyt minua vetävät puoleensa nuo sirot kultaiset rinkulat.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Tässä ja nyt


Jahas. Mitenkäs tämä homma kuuluisi aloittaa? Ei mitään hajua, mutta teenpä sen näin. Olkoon hyvä tai huono aasin silta.

Luova tauko venähti sitten abauttirallaa vuoden mittaiseksi. Oho ja anteeksi. Ja kuinka näin kävi? Ei taaskaan hajua, mutta tarvitsin sitä. Moni asia on vuoden aikana muuttunut ja vaatinut sulattelua, rauhoittumista perusasioiden äärellä. Kaipasin bloggaamista kyllä koko ajan, mutta en saanut hommaan samanlaista otetta kuin aikaisemmin, joten en aloittanut sitten ollenkaan. Jossain vaiheessa aloin jopa hieman huolestua, kun intohimoa blogia tai valokuvaamista kohtaan ei löytynyt. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli ihan ymmärrettävää.

Elämä on ollut tovin aika kiireistä ja täynnä kaikkea uutta. Se on ollut ajoittain vähän väsyttävää, jonka huomaan paistavan myös tuosta kuvastani. Syksy on kuitenkin kummaa aikaa. Harmaan ja pimeän luulisi tukkivan loputkit luovuuden puuskat, mutta minutpa se herättää aina henkiin. Ja tällä kertaa niin saa käydä myös blogilleni! Jätin keväällä Tampereen taakseni ja muutin Helsinkiin, josta on peräisin myös ylläoleva (melko ankea) kuvamateriaali. Mut ne on mun huudit nyt. Ja aika kivat onkin, vaikka Tampere-ikävä onkin kova. Kotini on sisustuksen puolesta vielä melko keskeneräinen, mut antaa sen olla. Kaikki aikanaan.

Tässä on nyt hyvä olla, joten tästä tää kuulkaas taas lähtee!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Uusi alku



Ja minähän haluan tanssia. Tästä se taas lähtee, huhhei.