Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. marraskuuta 2013

Setting plans


Olen taas viuhut ties missä ja blogi kumajaa tyhjyyttään. Äh ja voih. Marras-joulukuu näyttäisi olevan viikonloppujen suhteen aikast täys, joten rentoudun (tekniikkavapaasti) arki-iltasin, heh. No mutta, yritän ryhdistäytyä. Viime viikonloppuna juhlistettiin poikaystävän siskoa ja samalla siirryttiin kohti pikkujoulukautta. Onko ok, jos en niinkään mieti tarjottavia ruokia vaan kattausta? Siis, että pitää olla kivoja kippoja, kynttilöitä ja värejä? Älkää ymmärtäkö väärin, ruoka on tärkeää, ja helkkarin tärkeää onkin. Mutta sen pitää olla myös nätisti esillä. Ja varsinkin joulu on mielestäni juhla, jolloin pöydän antimia voi miettiä myös esteettisessä mielessä. Olen ihan hulluna ylläoleviin Marimekon Sääpäiväkirja-astioihin. Sopivan simppeliä, mutta kiinnostavaa ja täyteläistä.


En ole koskaan kerännyt mitään tiettyä astiasarjaa, vaan sieltä täältä noukittuja löytöjä. Suurin osa on äidin vanhoja, ja jotka kaikki ovat erilaisia keskenään. Siksi ne minusta näyttävätkin keskenään kovin kauniita. Niillä saa mielenkiintoisen ja kotoisan kattauksen. Ruskeaa lasia minulta löytyy ehkä eniten, se sopii hyvin jouluun.Tykkään myös siitä, että ruokia on ronskisti esillä ja että kaikkea ei ole paloiteltu kliinisesti ja tylsästi kulhoihin. Jos muuten etsit kivoja kattauskuvia ja Pinterest ei jaksa enää kiinnostaa, kurkkaa myös tänne. (Valitse sivusta kök/matsplats). Ikealla on oivaltavia kattausideoita, vaikka harvemmin vieraat katselevat kattausta suoraan ylhäältä alaspäin. Kuvat ovat usein nimittäin lintuperspektiivistä otettuja. Miksi ne muuten aina otetaan niin, vaikka kukaan ei koskaan näe kattausta niin?

Joka tapauksessa: mmmmm! Joulu tule jo, tule jo! (Kyllä se jouluruokakin kiinnostelee). Herkullista torstaita tyypit!

kuvat: marimekko, flipp valscrapbook varpunen

tiistai 11. syyskuuta 2012

White + september

Jatketaan hyväksi havaittua linjaa, eli syksyfiilistelyä. Tuo taustalla oleva kuva on pyörinyt mielessäni jo tovin, kaikessa valkeudessaan se
on vaan niin kiva. Kuvan eteishalli kuuluu Deporah Moirille, jonka valkoisen graafista kotia pääsee kurkkimaan lisää täältä. Valkoinen
eteinen toimii minusta hyvin pohjana kaikelle rouhealle ja syksyiselle, ja siitäpä sitten syntyi tuo kollaasi. Yritin valita syksyisiä juttuja, mutta minulle nuo kävisivät kyllä vuodenajasta riippumatta. Tosin budjettiin ne eivät sopisi, mutta aina voi haaveilla! ;)

a. Syksyisen värikkäät teksiilit, check! Vasemmalta oikealle: graafinen Ikean Hessum-kynnysmatto (sopisi kuin nyrkki silmään tuohon oven eteen!), ruosteenpunainen raitakangas Duralee Fabrics, Marokko-henkinen Alvine Ruta -matto myös Ikeasta.
b. Tikaun etniset tekstiilit ja matot ovat ihania, erityisesti olen tykästynyt värikkäisiin Birds-tyynyihin.
c. Tästä ei varmaan tarvitse sanoa mitään, ah. Ruskea, patinoitunut nahka on yhtä kuin syksy isolla S-kirjaimella. Vintage eames -tuoli löytyy Herman Millerin kauniista tuolivalikoimasta.
d. Marimekon violetit Sukat makkaralla -lasit huutavat mukaan syyskattaukseen. Toimisivat varmasti hyvin myös tuikkukippoina pimeissä syysilloissa.
e. Valoa hämärää toisi myös hauska Gubin Grasshopper-valaisin, jota löytyy monessa eri värissä. Tuote löytyy mm. Finnish Design Shopista.
f. Valkoisessa eteisessä myös kaikki syysvaatteet näyttävät vain kotoisan boheemeilta sisustuselementeiltä. Olen nyt jotenkin jumittunut näihin reppuihin.. Mutta tuohon lattialle sopisi niin hyvin vanha patinoitunut nahkareppu, jollaisen voi hyvällä tuurilla löytää kirpputorilta. Kollaasin yksilö tosin on Coachilta.

Yritin etsiä myös jotain graafista punottua lehtikoria, mutta en oikein löytänyt sopivaa. Ostin kesällä ranskalaiselta torilta itselleni sellaisen etnishenkisen ison korin, se olisi käynyt tähän hyvin! Täytyykin esitellä se piakkoin... Syksyistä tiistaita!

Ps. Mistäköhän tuollaisia kattovalaisimia löytyy?

torstai 6. syyskuuta 2012

Iittala outlet


Hei tamperelaiset, jos Iittalan tarjoukset ja huokeammat 2-laadun astiat kiinnostavat, suosittelen piipahtamaan Iittalan Outletissa Pirkkalassa. Löysin liikkeen ihan sattumalta muutama viikko sitten (ukkeli kävi viereisessä Motonetissä ja yritin sillä aikaa kehittää 
itselleni tekemistä), ja mukaan lähti saman tien muutamat Kartio-lasit. Meillä on aina ollut pulaa sellaisista vähän isommista laseista.
Siinä niitä nyt on, ompun vihriää ja ruskeaa. Ja juu, 2-laatu kelpaa meikäläisille oikein mainioisti!

Piti tätä tosiaan hiukan mainostaa, kun en ollut itsekään tuota Outletiä ennen täältä bongannut. Liikkeen tarkka osoite on Kauppakeskus Veska, Saapastie 2 33950 Pirkkala.

perjantai 24. elokuuta 2012

Sarjaton


Tykkään kovasti Iittalan syysuutuudesta, joka kulkee nimellä Sarjaton. Kyseessä on astiasarja, joka ei äkkiseltään näytä sarjalta, sillä sen osat eivät nuodattele jäykästi samaa väriä ja muotoa. Tämä on minusta virkistävää, sillä en ole oikeastaan koskaan lämmennyt idealle, että tiettyä ja samaa astiasarjaa kerätään kaapit täyteen. Kaikki sopii hienosti yhteen ja on niin harmonista että. Ei, ei. Okei, meillä on aika paljon valkoista Teemaa, mutta ne ovat hyvin pitkälti löytäneet tiensä meille poikaystävän varastoista. Pidän eriparisuudesta, vanhan ja uuden yhdistämisestä. Rakkaimmat ja kauneimmat astiat olen löytänyt kirpputorilta tai vanhempien kaappien kätköistä. Myös Sarjaton näyttää siltä kuin osat olisi keräilty eri paikoista samaan kokonaisuuteen.

Sarjaton on Iittalan mukaan moderni tulkinta suomalaisuudesta ja suomalaisista traditioista. Astiasto edustaa irtiottoa vallitsevasta kattausperinteestä: sen 26 osaa voi yhdistellä haluamallaan tavalla omannäköiseksi kokonaisuudeksi. Olen aina pitänyt Iittalan geometrisesta ja yksinkertaisesta linjasta, mutta yllättävästi myös tälläinen maanläheinen ja pehmeä muotokieli miellyttää silmää. Sarjattoman värit ovat hillittyjä ja astioiden pintakuviot hentoja. Konseptin taakse Iittala on valjastanut 6 nuorta alansa ammattilaista: astioiden muotokielestä vastaavat Harri Koskinen ja Aleksi Kuokka, perinnetekstiileistä kumpuavan Tikki-kuvion takaa löytyy Samuji (Samu-Jussi Koski ja Hennamari Asunta) ja värit sekä Metsä- ja Lettikuvio ovat Musutan käsialaa (Jopsu ja Timo Ramu). Oma suosikkini on Kuokan suunnittelema jalallinen lasi. Astiaston mainoskuviin on selvästi panostettu, kauniita ovat.


kuvat: Iittala

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Glass love II

Iittalan Lempi-lasit ovat saaneet melkosesti huomiota tänä vuonna ja hyvä niin – lempi leiskuu myös täällä! Jälleen, kiva muoto ja väri, varsinkin nuo viininpunaiset ovat mieleeni. Samanmallisia laseja on varmasti pilvin pimein, mutta harvemmin niitä voi kuitenkaan pinota. Lasin suunnittelija Matti Klenell haluasi lasiin jonkin erityisominaisuuden, ja koska Iittala oli toivonut konstailematonta ja käytännöllistä lasia tilanteeseen kuin tilanteeseen, pinottavuus tuntui itsestäänselvyydeltä. Lasit vievät tavallisesti paljon kaappitilaa, joten näin niiden säilyttäminen on helpompaa. Iittala toivoi lasin nimeksi suomalaista nimeä ja siihen valikoitui Lempi. Olen  nähnyt ruotsalaisissa blogeissa nimeä käännettävän myös favorite-merkitykselle, joka sekin on aika osuva tälle kaunokaiselle.

kuvat: finnish designshop

torstai 1. maaliskuuta 2012

Glass love I


Kävin viime viikolla tutkimassa Stockan astiaostastoa tarkoituksenani ihastella (jälleen kerran) Hyvässä seurassa -sarjaa ja pohtia, mikä olisi seuraava mustavalkoinen tulokas omaan kotiin. Marimekon hyllyjen kohdalla huomioni kuitenkin kiinnittyi aivan toisenlaisiin väreihin ja muotoihin. Sukat makkaralla on hauska ja värikylläinen Marimerkon astiasarja, joka ei ehkä muuten meikäläistä sykähdyttäisi, mutta nuo jalalliset lasit! Aivan ihanat, varsinkin tuo malli ja väriyhdistelmät. Yhdessä lasit vasta hyvältä näyttävätkin, joten niitä pitäisi marssittaa kotiin ainakin muutama.

Näin mustavalkoiset haaveeni muuttivatkin yllättäen suuntaansa, kevättä rinnassa tai jotain. ;)

kuva: nordic design

maanantai 9. tammikuuta 2012

Retroa


Viikonlopun sisustushankinnat ovat varsin retrot – varsinkin yhdessä. Housen alennuksessa ollut tyynynpäällinen on luonnossa sinapinkeltaiseen taittuva, ei siis aivan noin kirkas mitä kuvissa. Päällinen oli aivan randomostos, mutta tykkään siitä ja paljon! Näyttää veikeältä kaiken harmaan ja mustavalkoisen keskellä, ja 70 % villa tekee siitä myös kivan jämäkän. Väri on syksyinen, mutta materiaali talveen sopiva. Tuosta mustavalkoisesta kulhosta ei varmaan tarvitse sanoa mitään – ah! Tai sanonpa sen verran, että ajatuksena oli ostaa saman sarjan Siirtolapuutarha-kuosilla varustettu yksilö, mutta kaupan hyllyllä aloin empiä kuvion levottomuutta ja vaihdoin tuttuun ja turvalliseen Räsymattoon. On se vaan niin kiva, ja olen keksinyt sille jo monen monta käyttötarkoitusta. Nyt siinä saavat olla vielä syksyn ja joulun postikortit.