Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Forever yours


Uskoisin, että tämä on se kuva, jonka jokainen haluaisi elämästään ikuistaa. Rakkaus, joka kestää.

Aina se ei kuitenkaan kestä. Tai riitä. Miten sen nyt haluaa nähdä. Rakkaus ja parisuhde, nuo jännät pikku pirulaiset. Olen miettinyt niitä paljon. Ne koskettavat toki myös itseäni, mutta tällä viikolla etenkin kahta ystävääni, jotka päättivät kumpikin tahoillaan pitkät parisuhteensa. Vaikka eropäätökset olivat pitkän pohdinnan tulosta, ilmassa on ollut tänä viikonloppuna paljon ristiriitaisia tunteita, hämmennystä ja ennen kaikkea surua. Samalla kun hyvästelee rakkaan ihmisen, hyvästelee myös kaiken ympärillä olevan: kodin, haaveet ja tulevaisuuden suunnitelmat. Vaikka ylläolevaa kuvaa on mallaillut mielessään, sitä ei koskaan ikuisteta. Ajatuksen tasolla se on iso juttu.

Elin vajaa vuosi sitten itse läpi samanlaista kaaosta ja muutosten sarjaa, ja ehkä siksi tartunkin näihin ystävieni tuntemuksiin hyvin hanakasti samastuen. Pahaa oloa ei pääse pakoon, mutta sitä voi lievittää. Pitsa on loistava keino tähän. ;) Siksi päädyinkin viettämään toisen ystäväni kanssa (toivottavasti) terapeuttista tyttöjeniltaa luokseni. On mahtavaa huomata, kun toinen jo nauraa ja pohtii rohkeasti tulevaisuutta. Vaikka erossa turvallisuus muuttukin turvattomuudeksi, ei muutos ole aina pahasta. Ja tiedättekös, ihminen on lopulta aika vahva otus. Kun ainoa vaihtoehto on selviytyä, sitä selviytyy - ja usein vieläpä hymy huulilla. 

Näihin toiveikkaisiin tunnelmiin on hyvä päättää viikonloppu, levollista ja kevyttä sunnuntai-iltaa!

torstai 27. syyskuuta 2012

Tyttö♥


Nääthän sä kun / mä niin kauniina meen /
 katso, kun loitsin mä teen /
meille hiiden ja veen / ja aamun uupuneen.


Tämän tytön kanssa ei uupuneesta aamusta ole tietoakaan, mutta loitsii kyllä nuilla silmillään kaikki läsnäolijat pyörryksiin! 
             Niin vaan ihan yhtäkkiä siitä pienestä babystä on tullut jo iso tyttö.♥
 

tiistai 18. syyskuuta 2012

Viime viikolta


Maailman parasta risottoa La Famillessa.



Syysvaatteiden esiin kaivamista.



 Viikolla teetä, viikonloppuna kuohuvaa. 



Kukkia, kukkia. Keltapiiskuja vanhempien pihamaalta.



PS. Hei jos Habitare jaksaa vielä kiinnostaa, niin kurkkaa Kotilon blogiin – ihania kuvia!
 

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Viikonloppua


Heihou! Täällä on vietetty varsin syksyinen viikonloppu. Eilen tosiaan suunnattiin Särkkiksen kesänpäättäjäisiin katsomaan ilotulitusta. Oli muuten hiton kylmää ja sateista! Mutta kun mies niin kauniisti pyysi ja lupasi tarjota kaakaot sun muut, niin kai sitä nyt pienoinen romantikko nostaa päätään ja lähtee mukaan. :) Sää onneksi selkeni ilotulituksen ajaksi, mutta kunnon kuvia en siitä saanut. Illaksi ja alkuyöksi siirryttiin sisätiloihin lämmittelemään kavereiden ja sangriakannun kanssa. ;)

Tänään käytiin vielä omppuvarkaissa Kaupissa – tai ei varkaissa, sillä omppuja oikein tarjotiin melkein jokaisen talon portilla. Tämä on sitä tamperelaista anteliaisuutta parhaimmillaan! Ja järkeväähän tuo on, jos kaikkia omppuja ei tule itse syötyä tai säilöttyä. Omenoiden lisäksi myös pihlajanmarjoja on aivan valtavasti, oksat oikein painuvat alas. Tarkoittikohan se nyt sitä, ettei tule paljonkaan lunta..?

Anyways, nyt lettutaikinan kimppuun, leppoisaa sunnuntaita!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Specs


Lauantaita! 

Ajattelin pikaisesti vilauttaa uusia lasejani, kun pääsin vihdoin irti viikon flunssakierteestä (ja sain tukankin harjattua). Lasit on todella erilaiset vanhoihin verrattuna, mutta siksi ne ehkä miellyttääkin. Ensin ajattelin sellaisia paksusankaisia "graafikkolaseja", mutta näihin sitten päädyin, hyvä niin!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

From summer


// Juhannus ja turkoosit korot // Mansikoita joka päivä ja kaiken kanssa kiitos // Fiksaatio vanhoihin ja värikkäisiin astioihin //


// Kissan vakiopaikka vanhempien terassilla, jota naaplattiin kesällä uuteen uskoon // Juhannusruusuja // Minäkin täällä //


// Kesäjuomaa Ullan synttäri- ja paluujuhlissa // Kukkaloistoa ennen heinäkuun kovia sateita // Perusiltapala klo 22 //

tiistai 21. elokuuta 2012

Hello!


Huhuu, minä täällä taas hei! 

Pahoittelut yllättävästä ja piiiiitkästä blogilomasta, se vähän niinkun venähti. Hups. No, nyt on kuitenkin taas aika kaivaa kamera esiin ja päivitellä tätäkin sivustoa. Muutin myös kuvakokoa vihdoin hieman suuremmaksi, blogini kun on niin kuvapainotteinen. Kesältä kuvia ei juuri ole, sillä lomailin pitkälti ilman kameraa ja läppäriä. Tein kesällä kuitenkin kivoja pieniä kirppari- ja sisustuslöytöjä, joten niistä ainakin tulossa kuvia pikapuoliin. Mutta täällä ollaan taas, stay tuned!

Ps. Yllä oleva kuva herättää pienoista katkeruutta. Viime sunnuntaina meidän oli nimittäin tarkoitus kerääntyä kaveriporukalla puistoon piknikille fiilistelemään kesää ja etenkin aurinkoa, joka oli yhtäkkiä paistanut koko viikon. No, ketään ei varmaan yllättä, että sunnuntaina taivas repesi – juuri kuin viimeisetkin salaatit, kakut ja piirakat oli kaivettu esiin ja aseteltu kauniisti ympäri pihamaata.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Viikolta


Uusia perunoita torilta, rakot kantapäissä, viikonpäivät sekaisin, aurinkorasvan tuoksu vaatteissa, myöhäiset lounaat, likainen tukka, jäätelöä aamulla, jäätelöä illalla, kärpästen metsästys, punottava olkapäät.

Kyllä kesä on kiva.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Eestimaal


Heipat ja pahoittelut radiohiljaisuudesta! Täällä ollaan lomailtu ja otettu rennosti, kuinkas muutenkaan. Startattiin äidin kanssa kesäloma Viron matkalla. Matkustimme neljän päivän aikana pisin Pohjois-Viroa ja kävimme tutustumassa kauniisiin virolaisiin kartanoihin. Virossa on ihan hirvittävästi kartanoita, niitä rakennettiin 1700-luvulla saksalaisten toimesta yli tuhat. Niistä on säilynyt noin kolmasosa. Ehdimme kiertää mm. Sagadin, Palmsenin, Aasperen, Vihulan ja Sakun kartanot. Lisäksi vierailimme metsämuseossa ja merimuseossa, joissa niin ikään riitti kaunista katseltavaa (ja kuvattavaa). Viimeiseksi käväisimme Rakveren kaupungissa, sen linnassa ja markkinoilla. Matkan ajaksi oli luvattu sadetta, mutta aurinko se vaan jaksoi paistaa lämpimästi, ajai. Kaikkialla oli niin kaunista ja vihreää.


Jos arkkitehtuuri ja kauniit maisemat kiinnostavat, suosittelen lämpimästi tämäntyyppistä kierrosta. Kartanot sijatsevat lähellä toisiaan, joten reitti on helppo suunnitella. Ja joskus on avartavaa käydä myös sen tutun ja turvallisen Tallinnan ulkopuolella. Pieni varoituksen sana kuitenkin hyttysistä; niitä on tänä kesänä PALJON.