Kyllä Iittala osaa, näin se on. Iittalan kauniin rosoiset uutuuskuvat ovat pyörineet jo tovin ympäri blogimaailmaa, mutta päätin vielä itse nostaa tätä kaunista ja yksinkertaista eteiskuvaa. Tykäistyin siihen aivan valtavasti, vaikka tyyli muodostuu aivan muutaman osasesta. Mutta kun nämä osat ovat kauniita ja toimivia, muuta ei tarvita. Varsinkin tuo kuparin värinen Leimu-valaisin on mieleeni. Kaunis yksityiskohta valkoisessa kodissa. Valaisimen betonijalka tekee siitä kuitenkin särmikkään. Myös Harri Koskisen huopainen Meno-kotikassi pehmentää eteistä mukavasti. Mistäköhän tuo mustavalkoinen matto on? Se kruunaa kokonaisuuden, vaikka itse olisin valinnut tuohon jonkun Marokko-henkisen maton. Hurahdan niihin aina syksyisin. :)
Mut nyt ulos pikaa pikaa: siellä paistaa aurinko ja on lauantai! Ihanaa.
Kuva: Iittala
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iittala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iittala. Näytä kaikki tekstit
lauantai 12. lokakuuta 2013
torstai 6. syyskuuta 2012
Iittala outlet
Hei tamperelaiset, jos Iittalan tarjoukset ja huokeammat 2-laadun astiat kiinnostavat, suosittelen piipahtamaan Iittalan Outletissa Pirkkalassa. Löysin liikkeen ihan sattumalta muutama viikko sitten (ukkeli kävi viereisessä Motonetissä ja yritin sillä aikaa kehittää
itselleni tekemistä), ja mukaan lähti saman tien muutamat Kartio-lasit. Meillä on aina ollut pulaa sellaisista vähän isommista laseista.
Siinä niitä nyt on, ompun vihriää ja ruskeaa. Ja juu, 2-laatu kelpaa meikäläisille oikein mainioisti!Piti tätä tosiaan hiukan mainostaa, kun en ollut itsekään tuota Outletiä ennen täältä bongannut. Liikkeen tarkka osoite on Kauppakeskus Veska, Saapastie 2 33950 Pirkkala.
perjantai 24. elokuuta 2012
Sarjaton
Tykkään kovasti Iittalan syysuutuudesta, joka kulkee nimellä Sarjaton. Kyseessä on astiasarja, joka ei äkkiseltään näytä sarjalta, sillä sen osat eivät nuodattele jäykästi samaa väriä ja muotoa. Tämä on minusta virkistävää, sillä en ole oikeastaan koskaan lämmennyt idealle, että tiettyä ja samaa astiasarjaa kerätään kaapit täyteen. Kaikki sopii hienosti yhteen ja on niin harmonista että. Ei, ei. Okei, meillä on aika paljon valkoista Teemaa, mutta ne ovat hyvin pitkälti löytäneet tiensä meille poikaystävän varastoista. Pidän eriparisuudesta, vanhan ja uuden yhdistämisestä. Rakkaimmat ja kauneimmat astiat olen löytänyt kirpputorilta tai vanhempien kaappien kätköistä. Myös Sarjaton näyttää siltä kuin osat olisi keräilty eri paikoista samaan kokonaisuuteen.
Sarjaton on Iittalan mukaan moderni tulkinta suomalaisuudesta ja suomalaisista traditioista. Astiasto edustaa irtiottoa vallitsevasta kattausperinteestä: sen 26 osaa voi yhdistellä haluamallaan tavalla omannäköiseksi kokonaisuudeksi. Olen aina pitänyt Iittalan geometrisesta ja yksinkertaisesta linjasta, mutta yllättävästi myös tälläinen maanläheinen ja pehmeä muotokieli miellyttää silmää. Sarjattoman värit ovat hillittyjä ja astioiden pintakuviot hentoja. Konseptin taakse Iittala on valjastanut 6 nuorta alansa ammattilaista: astioiden muotokielestä vastaavat Harri Koskinen ja Aleksi Kuokka, perinnetekstiileistä kumpuavan Tikki-kuvion takaa löytyy Samuji (Samu-Jussi Koski ja Hennamari Asunta) ja värit sekä Metsä- ja Lettikuvio ovat Musutan käsialaa (Jopsu ja Timo Ramu). Oma suosikkini on Kuokan suunnittelema jalallinen lasi. Astiaston mainoskuviin on selvästi panostettu, kauniita ovat.

kuvat: Iittala
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Glass love II
Iittalan Lempi-lasit ovat saaneet melkosesti huomiota tänä vuonna ja hyvä niin – lempi leiskuu myös täällä! Jälleen, kiva muoto ja väri, varsinkin nuo viininpunaiset ovat mieleeni. Samanmallisia laseja on varmasti pilvin pimein, mutta harvemmin niitä voi kuitenkaan pinota. Lasin suunnittelija Matti Klenell haluasi lasiin jonkin erityisominaisuuden, ja koska Iittala oli toivonut konstailematonta ja käytännöllistä lasia tilanteeseen kuin tilanteeseen, pinottavuus tuntui itsestäänselvyydeltä. Lasit vievät tavallisesti paljon kaappitilaa, joten näin niiden säilyttäminen on helpompaa. Iittala toivoi lasin nimeksi suomalaista nimeä ja siihen valikoitui Lempi. Olen nähnyt ruotsalaisissa blogeissa nimeä käännettävän myös favorite-merkitykselle, joka sekin on aika osuva tälle kaunokaiselle.
kuvat: finnish designshop
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)