Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulu tulee!

Se olis kuulkaas loma ja joulu, huhhei! Vaikka maa on musta, on joulu jo hiipinyt jo ainakin meikäläisen nurkkiin ja sielun sopukoihin.


En edes halua tietää, miten monta kertaa olen tämän kuukauden aikana levittänyt homejuustoa piparin päälle. (Monta.) Noh, tammikuussa sitten urheillaan, lupaan ja vannon. Nappasin omaan joulukotiin tänän vuonna havunoksia, suosittelen lämpimästi! Se ei ole ihan joulukuusi, mutta näyttää kauniilta maljakoissa ja tuoksuu jumalaiselta. Oksien kanssa taisi lähteä vähän lapasesta, kun niitä ilmeistyi vähän joka puolelle...


Kompensoin puuttuvaa lumen määrää tänä vuonna sillä, että riekuin mahdollisimman monissa pikkujouluissa. Jostainhan se tunnelma pitää repiä. Juustoähkyn lisäksi tämän vuoden juhlista jäi käteen nämä seikat:

Blossa 2013 oli pahaa, mutta pullo niin kaunis joulupöydän koriste, ettei maku haittaa.

Paahdettu juuressalaatti oli jouluherkkuhitti, jota oli ihana syödä kiireettömästi kavereiden kotona. Jouluiset ravintolaruuhkat ovat silkkaa pahuutta.

Pikkujoululahjat kannattaa ottaa taas perinteeksi. Tänä vuonna mentiin teemalla: "Osta jotain, jonka voi pukea päälle." Sydäntäni lämmitti kovasti kanssaihmisten luovuus:


Lahjoissa on oma hyötyarvonsa (lasit, jossa on pyyhkijät ja vilkkuvalot, ovat korvaamattomat aamuyön loskasateisessa taksijonossa).
Mutta näihin kuviin, näihin tunnelmiin: keksijä-Anna ja tonttu-Ryan toivottavat ihanaa joulua. Nähdään ensi vuonna!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Vesiväriä seinälle


En pahastuisi, jos omasta joululahjapaketistani paljastuisi tällaista vesiväri-ilottelua.

Olen yleensä graafisen ja mustavalkosen perään, mutta nyt kaipaan väriä. Nämä Anna-Maija Metsolan Marimekolle suunnitelemat uutuusjulisteet näyttävät aika kivalta. Valoisilta ja energisiltä. Ja hienoa, että tarjolla on julisteita. Mietin nimittäin juuri myös pienen kummityttöni joululahjaa. Ei tekisi mieli ostaa uutta kapistusta alati kasvavaan lelukasaan, ja vaatekoot ovat kasvavan lapsen kanssa yhtä tuskaa ja hepreaa. Mutta entäs jotain nätskää lastenhuoneen seinälle? Marimekolta löytyy nimittäin hauskoja julisteita myös lasten makuun: esmeks tämä Borneo-juliste. Karsastan yleensä design-juttujen ostamista lapselle, se tuntuu jotenkin tyhmältä ja tekopyhältä hifistelyltä. Mutta nämä on kivoja - käytännöllisiä. 

Jep, yksi joululahjapulma ratkaistu. Jihaa, hauskaa viikkoa!

tiistai 3. joulukuuta 2013

For X-MAS


Kun jokunen viikko sitten raahasin töihin kuvauksia varten säkillisen äidin jouluisia tilpehöörejä, tajusin miksen ole joulukoristeihminen, ollenkaan. Överit kompensoituu vajareilla. Tykkään siitä, että lapsuuden kodissani näkyy joulu, ja kunnolla, mutta omaa kotia koristaa yleensä vain elävä tuli, jouluiset tuoksut ja muutama havuoksa. Nämä hauskat ja simppelit koristeet ottaisin kuitenkin koska tahansa. Taiteltavia tähtiä on helppo tehdä myös itse, ja ne sopivat myös lahjaksi tai lahjapaketin koristeeksi. On kyllä aina yhtä kamalaa joutua avaamaan, siis tuhoamaan, kaikki kauniit, huolella paketoidut joulupaketit!

Koristeet ovat Ferm Livingin, ja sieltä löytyy myös muuta kivaa jouluista. Löydät ne täältä.

Eilen satoi Helsingissä lunta, mutta missä se on nyt!?

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Locker Love


Näin söppänää säilytyssysteemiä ei ole tullut vastaan sitten mies muistiin (hämmentävä sanonta, miksei nais muistiin?). Olen huokaillut peltikaappien perään jo huolestuttavan kauan, eikä se tunnu loppuvan ennen kuin vastaavanlainen nököttää meikäläisenkin nurkissa. Tykkään siitä, että huonekaluja käytetään hieman eri tavalla ja kontekstissa kuin miksi ne alunperin suunniteltiin. Rustiikkisuudesta myös iso plussa, vaikka marjapuuron pinkki ei ole meikäläisen sävy, ollenkaan.

Kuvan esineet ja asiat ovat muuten kivassa synkassa ja harmoniassa keskenään, hassua. Ne ovat kuitenkin aivan eri maailmoista kotoisin.
Ehkä juuri siksi.

Suloista keskiviikkoa! 

(Piti muuten jokunen tovi miettiä, mikä päivä tänään on. Kertonee jotain ajanjakson hektisyydestä.. 
Nyt rauhoitun lämpimällä suihkulla ja suklaalla, ah.)

kuva täältä

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Päivän himotut


1) Tahtoisin valosarjan makuualkoviin. Sorruin sellaiseen jo melkein Granitissa - retkahdus on yhä lähellä.
2) Mistä tuollaisen torkkupeiton saa!?
3) En jaksa käyttää päiväpeittoa, joten toivoisin kivaa, uutta pussilakanaa. Vaikka tuollaisen (vai onko tuo sittenkin päiväpeitto?). Mutta siis, joulupukki, viitsisitsä?
4) Niitä hyllyjä!

Nyt lähden himoitsemaan jääkaapin antimia, adios!

kuvat: bloesem thisismyfuturehouse femina

maanantai 28. lokakuuta 2013

Seinällä


Muutamia räpsyjä kotoa, kas näin. Valkoiset seinät tuppaavat yleensä kaatua päälleni, mutta en pidä myöskään siitä, että niillä on liikaa asioita. Parit lempparitaulut pysyvät aina menossa mukana, mutta tykkään siitä, että voin vaihdella seinäkuvia ja -kollaaseja. Henkarit ovat tässä asiassa kätsyjä. Italiasta löysin täydellisen leffaposterikalenterin. Voidaanko siirtyä vuoteen 2014? Kalenterikuvista saa varmasti myös kauniita julistetauluja joskus myöhemmin. Tikkaat nojailevat seinää vasten, ja ne ovat tällä erää ainoat kirjahyllyni. Toivoisin simppeleitä avohyllyjä myös keittiöön, jonka seinä ammottaa tyhjyyttään. Poikaystäväkin huomasi tämän. Siis hän, joka ei koskaan kiinnitä huomiota sisustuksellisiin asioihin. Hälyttävää.

Keittiöhyllyjen lisäksi haaveilen isosta liitutaulusta. Mieluiten maalaisin koko seinän liitutaulumaalilla, mutta mutta. Vuokrakämppä ja sen rajoittamattomat mahdollisuudet, huoh. Luojan kiitos mulla on nyt myös vasara. Työkalujen puutteessa hakkasin taulut seinälle korkokenkien kanssa. Kyllä vain. Hätä keinot keksii ja sitä rataa. Tunsin todellakin olevani se epätoivoinen hepsankeikka tyttönen jostain Hollywood-romkomista, joka niin kovasti haluaa olla itsenäinen ja pärjäävä nainen. Kohtalo se pissii tätäkin naista yleensä vasempaan silmään, ja niin kävi myös omalla kohdallani. Sängyn päällä oleva taulu on nyt pudonnut kaksi kertaa YÖLLÄ päälleni, joten otan tällä kertaa vasaran kauniiseen käteeni.

Hei mahtia viikkoa! Ensi yönä myrskyää, pysytään siis sisällä ja nakutellaan vaikka tauluja seinille. ;)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Diy-ideoita



Viime kertaisen postauksen kirjan inspiroimana poimin tänne muutamia muita tee se itse -säilytys ja -sisustusidea, joihin olen törmännyt useia kertoja. Lopulta on kyse siitä, että ihan arkinenkin esine voi eri käyttötilanteessa toimia täysin uudella tavalla. Tykkään itse hirveästi tämänkaltaisesta ajattelusta, yleensä nämä ratkaisut näyttävät myös kotona luonnollisilta ja kauniilta.

1. Geometriset kuviot jakkarassa - I like! Mustaa maalia pintaan ja se on siinä. Simppelin kuvion toistaminen toimii kivasti puunvärisessä pinnassa. Ja perusjakkaroitahan löytyy vaikka mistä, ja edullisesti, esmes Ikeasta.
2. Nahkalenksu kaksinkerroin ja kiinni seinään. Jotenkin tyylikäs, mutta rento naulakkoratkaisu.
3. Ihanat henkarit käyvät vaikka ja mihin. Näitä löytyy omastakin kodista. Tähän kaamosaikaan pidän vaatepuulla kaunista matkailulehteä, koska siinä on houkutteleva kaukomaakansi. Toimii myös kalenterin, julisteen (klipsuilla kiinni) tai korujen telineenä. Kuparinvärisiä henkareita saa ainakin Granitista.
4. Kenkälaatikoita ja kivaa paperia. Ja kas, sinulla on kätsyt säilytyslootat. Helppoa kuin heinänteko.

Ja kas, kello on jo noin ja minä vasta näin - nyt iltatoimiin, öitä! 

maanantai 21. lokakuuta 2013

Keltainen lokakuu


No ei enää niin kovin keltainen - kiitos näiden ihastuttavien pakkasöiden. Töistä lähtiessäkin oli aika kirpakka meininki. Satsumat ja Twinings Lemon ne naisen (flunssattomalla) tiellä pitää. Kaappasin töistä viime viikolla lukulainaan tuon Kantinkosken ja Venton Ok - omin käsin -kirjan. Paljon kehuttu opus sisältää sisustus-, säilytys- ja tyyli-ideoita diy-otteella. Täytyy myöntää, etten ole hetkeen nähnyt yhtä visuaalisesti kaunista puuhastelukirjaa. Askartelukin voi olla tyylikästä! Jokainen idea mahtuu yhdelle aukeamalle, joten veikkaisin, että kovin kryptisistä ohjeista ei voi olla kyse. En ole kuitenkaan testannut yhtäkään, eli en osaa sanoa niiden toimivuudesta käytännössä.

Viehätyin erityisesti astioiden koristelusta ja puusta tehdyistä asioista, kuten geometrisista leikkuulaudoista ja pannunalusista. Myös paperivalaisimet ja -taulut näyttivät siroilta, eivät yhtään itse väsätyiltä. Joulua ajatellen (ja jouluhan on muuten ihan pian täällä, jaiks!) kirja ja sen ohjeet ovat muuten loistavia lahjaideoita!

Touhukasta alkavaa viikkoa, pitäkää itsenne lämpiminä!

torstai 17. lokakuuta 2013

7 graafista tyynyä

Oikeastaan tuossa on kahdeksan, mutta niputin Ferm Livingin salmiakkiruudulliset ihanuudet yhteen. Lähdetäänpä siitä, että syksy on aika monelle sisustushömpötysaikaa. Kun illat hämärtyy, naiset sekoaa ja haluaa uutta (ja vanhaa) kamaa nurkat täyteen. Jotenkin ihan hullua, mutta taidan myös itse kuulua tähän kaistapäiseen sakkiin. Syksyllä iskee pesänrakennusvietti, no can do. Ostan harvoin mitään tosi isoa,
mutta vaihtelen USEIN tekstiilejä, lähinnä tyynynpäällisiä. Kivaa ja kätevää, kyllä te tiiätte. Tällä hetkellä haaveilen myös verhoista, joita en ole tarvinnut vuosikausiin. Nyt asuntoni ikkunat ehkä kaipasivat niitä.

Keräilin yhtenä iltana kokoon syksyisiä ja kauniita tyynyjä (kuulostaapa ankealta, ei elämää!) ja isken tänne nyt ekan satsin. Graafisella ja mustavalkoisella linjalla mennään, ylläri ylläri. Tykästyin myös runsaisiin ja täyteläisiin kuoseihin, mutta niitä lisää myöhemmin.
Ja hei, mites tuo oliivinvihreä ja muut vihreän sävyt? Näyttää yllättävän freesiltä mustavalkoisen kanssa. Tuotteet löydät alta. Nyt torstai-ilta jatkukoon, huomenna on perjantai, ah!

1.  2.  3.  4.  5.  6.  7.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Ja sitten tuli syksy




Viikonloppuna oli aivan i-h-a-n-a ilma. Ja mites tuo ruska, uskomaton. Ah. Niin uskomaton, että nappasin osan sitä myös kotiin. Keltaiset lehdet näyttävät aika kivalta valkoisessa huushollissa. Aina ei tarvitse ostaa kukkia. Harmi vaan, että vaahteranlehdet kuihtuvat niin nopeasti..  Mutta sen lisäksi, että hullaannuin syksyn ruskasta, hullaannuin myös Granitissa. Koska dymo-leimasin oli loppu, hamstrasin mukaani mustaa tarrapaperia. Ja se oli menoa se. Lauantai-ilta kului iloisesti leikellen ja liimaillen. Yritän hillitä itseni ja tarroitan vain muutamat purnukan ja pullon, jotta homma ei lähtisi ihan lapasesta. Luulen, että tuo liimausasia on aika monelle selvä, mutta kerrattakoon: Granistista löytyy liimattavaa mustaa paperia, johon voi kirjoittaa tietynlaisella valkoisella kynällä. Jäljen voi pyyhkiä pois kostealla pyyhkeellä. Ja kas, sinulla on aivan ihana sisustuselementti, säilytysasia, lahja...

Tarrapaperi ja dymo-teippi ovat kyllä käteviä. Uskon, että näistä tulee aivan korvaamattomia esimerkiksi joululahjapakettien ja -lahjojen pakerruksessa. Dymo-leimasimia löytyy muuten myös Clas Ohlsonilta, veikkaisin, että ne ovat siellä myös halvempia. Yksi asia Granitista jäi puuttumaan: iso musta liitutaulu. Jos asuntoni olisi omani, olisin jo ajat sitten maalannut yhden pienen seinäsuikaleen liitutaulumaalilla.

Ah ja voih näitä arkipäivän sisustuspulmia! Mutta nyt, ihanaa alkavaa viikkoa. Se on kuulemma kylmä, mutta aurinkoinen. Nautitaan siis ruskasta ja syksystä.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Something beautiful



Se olis sitten sunnuntai, ja tässä vähän vihiä siitä, mitä viikonloppuuni on kuulunut. Granit-visiitin jälkeen asuntoni on ollut varsinainen askartelupaskartelupaja - tekisi mieli laputtaa kaikki omistamani kipot ja kupit! Lisäksi olen imenyt itseeni tuota kullankeltaista syysruskaa ja yrittänyt tuoda siitä pienen hitusen sisällekin. Mut lisää kuvia huomenna, sillä nyt jatkan sunnuntairelaksaatiotani!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Hyvältä näyttää, Iittala!

Kyllä Iittala osaa, näin se on. Iittalan kauniin rosoiset uutuuskuvat ovat pyörineet jo tovin ympäri blogimaailmaa, mutta päätin vielä itse nostaa tätä kaunista ja yksinkertaista eteiskuvaa. Tykäistyin siihen aivan valtavasti, vaikka tyyli muodostuu aivan muutaman osasesta. Mutta kun nämä osat ovat kauniita ja toimivia, muuta ei tarvita. Varsinkin tuo kuparin värinen Leimu-valaisin on mieleeni. Kaunis yksityiskohta valkoisessa kodissa. Valaisimen betonijalka tekee siitä kuitenkin särmikkään. Myös Harri Koskisen huopainen Meno-kotikassi pehmentää eteistä mukavasti. Mistäköhän tuo mustavalkoinen matto on? Se kruunaa kokonaisuuden, vaikka itse olisin valinnut tuohon jonkun Marokko-henkisen maton. Hurahdan niihin aina syksyisin. :)

Mut nyt ulos pikaa pikaa: siellä paistaa aurinko ja on lauantai! Ihanaa.

Kuva: Iittala

tiistai 8. lokakuuta 2013

Roomage


Huokasin eilen helpotuksesta, kun kotirappuuni oli vihdoin vaihdettu uusi ulkovalo. Pimeässä kikkailu jatkui kuitenkin heti kotioven takana, sillä eteisessänihän ei ole vielä valaisinta. Puoli vuotta tässä on tosiaan tullut jo asuttua, heh heh. Mutta syksyn pimeys iski vasta nyt, joten se selittäköön tätä pimeässä hiippailuani.

Eteiseen riittäisi järjevästi ajateltuna jokin käytännöllinen valaisin, muuuutta aina ei jaksa olla kovin järkevä. Ja toisaalta olohuoneestani on suora näköyhteys eteiseen, joten voishan se lamppu olla ihan nättikin. Nämä Roomagen vanhat tehdasvalaimet kiinnostaisivat kovasti, vaikka kaipaisinkin ehkä jotain vaaleampaa yksilöä. Roomagessa on paljon muutakin vintage-tavaraa ja huonekaluja. Ihastuin myös jenkkiläisiin bensa-aseman numerokyltteihin ja vanhoihin saksalaisiin kasvitauluihin. Roomage pyörittää toimintaansa Helsingistä käsin ja showroom löytyy Helsingin Kruununhaasta.

Käy inspiroitumassa täällä: Roomage

maanantai 7. lokakuuta 2013

Pinossa


 "Sulla on aika paljon noita kirjoja. Ja lehtiä." Näin totesi kaverini katsellessaan avuttomana asuntoni lehti- ja kirjavuoria.

No juu, ohan niitä. Jokunen. Mutta mitä muuta lehtialalla työskentelevältä voi odottaa? Ennen tätä työtäni olin töissä kustannusalalla. Lisäksi olen kirjallisuuden opiskelija (nimenomaan olen, sillä gradu keikkuu yhä puolivalmiina). Niin, että kyllä näihin asuntoni printtikerrostumiin on ihan syynsä! Skitsofrenisinta tässä touhussa on kuitenkin se, että mulla ei ole kirjahyllyä, sillä se ei mahtunut uuteen asuntooni. No okei, makuualkovissani oli muuttaessa valmiina yksi hylly, mutta kuten arvata saattaa kirjakasani nauravat sille melkein ääneen. Osan olen sijoittanut tälle hyllylle, osan sisustustikkaille ja osan ikkunalaudalle. Loput - eli suurin osa - peittävät lattiaa. 

Mutta kuten ylläolevista kuvista käy ilmi, särmikkäät lehti- ja kirjakasat ovat kauniita sisustuksen osia. Ilman niitähän nuo tilat olisivat ihan valjuja, tylsiä ja jotenkin hengettömiä. Oma asunto ei näytä ihan tuollaiselta, mutta lämpöä ja särmää ne tuovat toivottavasti meikäläisenkin valkoiseen kotiin. Haluaisin kasata tuollaisen korkean pinon myös oven pieleen. Luulen, että lehtimääräkin alkaa pian riittää. ;) Täytyy kuitenkin tunnustaa, että vaikka kuinka rakastan boheemin huolimattomia kirjakasoja, jokaisen humanistihörhön tapaan haaveilen seinät peittävistä kirjahyllyistä, omasta kirjastosta. Kirjastohuoneessa lukisin ja pohdiskelisin kaikkea hienoa ja filosofista. Olisin viisas ja maailmaa nähnyt kissalady. Luonnollisesti.


PS. Tein viikonloppuna ihania kirpparilöytöjä (ja ostin hetken mielijohteessa melkein sohvan!), mutta niistä lisää, kun saan ne kotiini. Siinä vaiheessa voisin yrittää vihdoin ja viimein kuvailla tätä asuntoani. Uudet tavarat, paras motivaattori tarttua kameraan.


torstai 3. lokakuuta 2013

Päivän himotut


Täydellinen pipo & sirkusruudullinen puulattia. Outo kombo, mutta näin se vaan on.

No okei, minulle tuo pipo sopisi korkeintaan haravointihommiin, mutta kuva on kaunis. Ja pipo ihanan värikäs geishan-kauniin tytön päässä. Oma täydellinen myssykkä odottelee mua kuitenkin COS:ssa. Tiedän sen, koska bongasin työkaverini päästä sellaisen. Se on just eikä melkein oikean mallinen ja tuntuinen. Sellainen löysä ja ihana. Tiemme kohtaavat toivottavasti ensi viikolla. Saa nähdä luovutanko sydämeni siniselle vai mustalle yksilölle. Elämme jänniä hetkiä. 

Ja ihmiset, tuo lattia (juu, kengät on myös aika kivat) ei vaadi mattoa tai edes kummoisia huonekaluja seurakseen. Niin veikeän kaunis se on jo itsessään. Olen aika varma, että siinä olisi ihmisen hyvä tassutella. Syysillassa. Villasukissa. Teekupposen kanssa. Kissa kainalossa. Okei, lopetan tähän, koska ei ole kaukana, etten ala ominpäin maalailla säälittäviä pikku ruutujani tänne vuokraparketeille.

Nyt pakitan koneelta ja lähden purkamaan maalausvimmaani ja pipofiksaatioitani lenkkipolulle, adios!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Eteisfiilistelyä


Jostain syystä olen keräillyt koneelle viime aikoina paljon eteiskuvia. Olen aina fiilistellyt kauniita ja tunnelmallisia eteisiä/eteisauloja, mistä lie johtuu. Ehkä siitä syystä, että eteinen jää helposti sisustamatta eikä sitä edes helposti miellä varsinaiseksi huoneeksi, vaan jonkilaiseksi välitilaksi. Sinne tullaan, sieltä lähdetään. Siellä tavataan, hyvästellään, moikataan, halataan. Eteinen myös paljastaa arjen ja sen kiireet, siis sellaisen huolettomuuden ja todellisen elämän, ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan. Levälleen jääneet vaatteet, kengät, paperit, avaimet... Ja se jos mikä onkin mielenkiintoista, ainakin minusta. 


Jään usein uusissa paikoissa katselemaan (meinasin kirjoittaa tutkimaan, mutta se kuulostaa aika tungettelevalta! :)) eteistä. Se jää usein myös parhaiten mieleen. Onhan eteinen jonkinlainen kodin käyntikortti, se luo ensivaikutelman koko asunnosta, ehkä jossain määrin myös sen asujasta/asujista. Kotoisaan ja kauniiseen eteiseen on muuten ihana tulla! Usein juuri eteinen eroaa myös muusta kodin sisustuksesta, tai sinne on ehkä helpompi sijoittaa persoonallisempia ja muuhun sisustukseen kuulumattomia asioita. Esimerkiksi meikäläisten kenkäkaapin päällä komeilevat tällä hetkellä Dostojevskin Rikos ja Rangaistus osat 1 ja 2. Ovat vaan jostain syystä jämähtäneet siihen.


Ja näin opiskelijana (lue: pienessä asunnossa asuvana & pienellä budjetilla elävänä) tykkään erityisesti kekseliäistä eteisistä. Varsinkin säilytykseen liittyvät näppärät ratkaisut miellyttävät allekirjoittanutta. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että kuutiot on otettu pienessä eteistilassa tehokkaasti käyttöön. Ja onhan se arki huomattavasti helpompaa, kun kaikelle on omat paikkansa. Ei kuitenkaan ihan kaikelle, että sellainen rentous ja mielenkiinto säilyvät.. :)

Ja hei, vaikka nämä postauksen eteiskuvat ovatkin tuollaisi ilmavan valkoisia ja siistejä, symppaan lämpimästi myös boheemeja ja suloisen sekaisia eteistiloja! Mitenkäs te, muita eteisfiilistelijöitä?

lauantai 29. syyskuuta 2012

Lattialle


Olen jotenkin ihan totaalikyllästynyt meidän EKTORP-rahiin ja siirrellyt sitä pitkin päivää ees taas ympäri asuntoa. Onneksi olen ollut yksin kotosalla ja saanut rauhassa riehua näiden huonekalujen kanssa. ;) Olohuone tuntuu vaan niin paljon tilavammalta ilman isoa ja kömpelöä rahia – tosin se kätkee sisäänsä kaikki vuodevaatteet, ja sohvalla köllöttely on pitkälti juuri rahin takia mukavaa. Eli onhan siinä puolensa. Mutta mutta. Ennemmin ottaisin sen tilalle tuollaisen hauskan pallin tai muhkean lattiatyynyn. Tykkään kovasti molempien kuvioinneista.

Mutta nyt lopetan tämän huonekalujen siirtelyn täällä ja lähden ulos. Toivottavasti siellä ei vaan ala sataa. On tullut nimittäin vedettyä viime päivien ulkoilut ja juoksulenkit sellaisella Rambo-meiningillä vesisateessa, että tänään en välittäisi enää kastua!

kuvat: freundevonfreunde kettukarkki

perjantai 28. syyskuuta 2012

2hand lamps


Meillä ei juuri uusia valaisimia ole, ollaankohan peräti yksi lamppu ostettu uutena. Kirpparilta ne parhaat yksilöt yleensä vaan löytää! Tässä pari 2hand-lamppua kotoa, toinen toimii yövalaisimena makuuhuoneessa ja toinen työvalaisimena olohuoneessa. Ja juu, tuollaisia työvalaisimia saapi Ikeasta parillakympillä – mutta onhan se nyt täysin eri asia löytää samanmoinen parilla eurolla. ;)

Nyt yritän tarttua tuohon artikkelikasaan, joka on odottanut tuossa viikon verran koskemattomana. Viikonloppuja!

PS. Huomaa, että kuvat on otettu jo aikaa sitten. Nyt täällä sisällä on niin harmaata ja hämärää, eikä makuhuoneen ikkunastakaan enää avaudu samanlaista vihreyttä. No ohan se ruska-aikakin onneksi aika upeaa.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Karkuteillä


Koska suloinen kummityttöni täyttää tänään tasan puolivuotta (!), mielessä pyörivät lähinnä kaikki värikkäät ja lapsenomaiset kuosit ja kuviot. Kummityttöni perhe tekee tällä hetkellä muuttoa uuteen asuntoon, joten siinäkin mielessä lapsen huoneen sisustussuunnitelmat tuntuvat ajankohtaiselta – tai ainakin yritän vähän myötäelää niissä mukana. ;)

Yllä oleva Marimekon sympaattinen ja värikäs Karkuteillä-kangas olisi ainakin meikäläisen ykkösvalinta lapsen huoneen tekstiileihin. Oma kummityttöni on myös kuulemani mukaan aika innostunut Afrikan eläimistä, joten siinäkin mielessä kuosi olisi aika osuva. Karkuteillä-kangasta on saatavissa sinisen ja oranssin lisäksi myös vihreänä. Mietin myös, että tuosta kuviosta voisi syntyä aikas kiva sisustustarra lapsen huoneen seinälle...

Kummityttöni äiti kirjoittaa muuten aivan ihanaa blogia kaksikulttuurisen (ja kolmikielisen!) perheen arjesta ja seikkailuista; eli
jos kiinnostuit, kurkkaa ihmeessä tänne.

Kivaa tiistaita!

Kuvat: marimekko.fi

perjantai 21. syyskuuta 2012

I need


Nimittäin näitä! Three by threen kätsyjä magneetteja, pysyisi tämä arkikin ehkä paremmin kasassa. Näyttäisivät muuten olevan aika voimakkaan puoleisia! Erikokoisia voimamagneetteja voipi ostaa esimerkiksi Pinosta.

Jaa, jokos se viikko meni? Ilmeisesti. Ihanaa, leppoisaa ja rentouttavaa viikonloppua!

kuvat: pino.fi