tiistai 31. toukokuuta 2011

Back to Business

       Eli takaisin Tampereelle.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Parisuhdeterapiaa

Huomasin edellispäivänä, että ehdottomasti parasta parisuhteen hoitoa on melonta. Tarvitset ainoastaan parikajakin ja sopivan kontekstin, tässä tapauksessa mutkittelevan joen. Mikäli haluatte lisähaastetta, suodatte tietenkin vastavirtaan ja valitsette hieman sateisen päivän. Tämän jälkeen istutat siipan kajakkiin parin tunnin ajaksi ja annat luonnon hoitaa loput. Pieneksi vinkiksi; omapäinen kauhominen vastavirrassa ei juuri tuota tulosta, vaan eteenpäin on pyrittävä yhteispelillä. Sitten kun melanne eivät kolise yhteen tai sohi helikopteri-tyylillä ympäri kajakkia, takaosassa istuva ei valita edessä istuvan roiskimasta jokivedestä, onnistutte alittamaan epäilyttävän matalan sillan tai kun saatte tyynen rauhallisesti puskettua kajakkinne irti rantapenkereeltä, voitte todeta parityöskentelynne varsin onnistuneeksi.

PS. Takana melova on vastuussa ohjauksesta ja melojen samanaikaisuudesta, joten istuta se mies sinne takaosaan. ;)

torstai 26. toukokuuta 2011

This and that


Eteisen viereiselle seinälle on kertynyt eräänlaisten ylijäämäkalusteiden kokelma; vähän sitä sun tätä. Taitavat nuo kaikki olla vähän eripariakin, mutta väliäkös tuolla. Eipä se tarkkaan harkittu sisustus oiken käykään meikäläisen sisustusfilosofiaan, saati opiskelijabudjettiin. ;) Pöydän puutteessa ladoin pari laatikkoa pieneksi tasoksi äidin vanhan korituolin viereen, huh tätä kekseliäisyyttä. Ja seinällä killuu poikaystävän antama seinälehti, joka toimii näppäränä ilmoitustauluna. Seinäpintaa ei tarvinnut juuri porailla (ainainen huoli), koska lehti pysyy asemissaan parin ruuvin kanssa. Oksien haaroihin voi ripustaa valokuvia tai muistilappusia - ja ne voi tietty kätevästi aina vaihtaa uusiin.


EDIT: Miksiköhän tämä posti on nyt siirtynyt tähän. Voi äh. No uusin postaus on tuossa alempana.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Mulla on loma


Ja sitä viettelen vielä noin viikon verran täällä kotona Eurassa. Aurinko voisi vielä vähä paistella, mutta eipä tuo sadeilmakaan kauheasti haittaa. Päivät kun kuluu lähinnä herkutellen ja sohvan nurkassa makoillen. ;)

PS. Uuden Olivian pääkirjoitus oli tosi hyvä. Se kiteytti monia asioita, joita olen itsekin päässäni pyöritellyt. Tykkään muutenkin kyseisestä lehdestä, siinä on sopivasti kaikkea; kauniita kuvia ja mielenkiintoisia juttutyyppejä. Parasta kesälukemista.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Note to Self

maanantai 23. toukokuuta 2011

Raumal

Pyörähdettiin viikonloppuna Raumalla ja istuskeltiin tovi Syväraumanlahden venesatamassa. Ympärillä porukka touhusi kovasti veneittensä kanssa, mutta mepä otettiin rennosti ja nautittiin vapaapäivästä - oli muuten aika luanigas reissu.


Ihmeellisiä kippura-asentoja joka kuvassa. No mutta siitä viis, katse horisonttiin ja valkoisiin venhosiin. Kyllä meri on aikas ihana juttu.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

perjantai 20. toukokuuta 2011

Hyvää yötä ja huomenta


Kun on kokonaisen viikon nukkunut huonosti tai ollut kokonaan nukkumatta, on ihana viimein herätä sikeästä unesta aurinkoiseen aamuun. Siis oikeasti herätä, eikä vain nousta ylös sängystä, jossa on ähisten ja puhisten pyörinyt viimeiset kuusi tuntia. Uni on tärkeä asia, ja sen todellisen merkityksen arjessa ymmärtää vasta unettomien ja valvottujen öiden jälkeen.

Viikko on ollut pitkä ja raskas, mutta onneksi tänään jaksoin jo nauttia auringosta ja keväästä.

Kiitos nukkumatti, kun löysit minut taas.

tiistai 17. toukokuuta 2011

New babies

 Silloin tällöin on lupa palkita itsensä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Alone again



Ciutatin kuvaamat surusilmät puhukoon tämän hetkisen olotilan puolesta. 
Jos viikko oli pitkä, niin viikonloppu oli yksi silmänräpäys.



PS. Olkoon tuo leijonan silmä (surullisuudesta huolimatta) muisto tästä illasta, ihanaa leijonat!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Viikko on pitkä aika

No on se.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

tiistai 10. toukokuuta 2011

Ja taivas nöyrtyi

Selailin aamukahvin seurana viime kesänä ottamiani kuvia kotipakkakunnalta. Hiekkateitä ja vehreää maisemaa. Olen aina viettänyt kesät kotona maalla, jossa peltoja ja metsiä on vaikka muille jakaa. Ja niinhän se kesällä olla pitääkin. Ensi kesästä tulee minun ensimmäinen kaupunkikesäni, jaiks. Onneksi järvelle ja pururadalle ei ole pitkä matka...

maanantai 9. toukokuuta 2011

Suoritusputkesta hyvää iltaa

Siellä on ilmeisesti ulkona aika kesäinen meininki. En oikeen osaa sanoa, sillä itsehän kärvistelen päivät tenttikirjat kainalossa ja katselen kateellisena ulkona kirmaavia lapsia. Kaikilla t-paidat päällä ja jätskitötteröt tassuissa. Ja joo, kyllä minäkin poistun tästä bunkkerista ulos joka päivä. Usein se kuitenkin venähtää iltaan, koska päivät teen koulujuttuja. Illalla keskittyminen ei vaan yksinkertaisesti riitä kirjasuomen äänneasun selvittelyyn tai muuhun yhtä kehittävään. Harmi vaan, että se aurinko ei enää paistele niin lämpimästi iltaisin.

Lähdin tänään minnekäs muualle kuin tenttiin, jälleen kerran. Huoh. Kyllä ne siitä pian loppuu (vahinko vaan, että motivaatio jäi killumaan jo edelliseen periodiin). No anyways, koska tänään oli lähdettävä kaupungille, sain tilaisuuden pukeutua kuin normaalit 20 asteen helteestä nauttivat ihmiset.


Kukkia! Juu, innostuin kuvailemaan mun kesävaatteita; iloja ne on pienetkin ilot! Ja peilikuvathan on aina yhtä vinkeitä. Kotona karu todellisuus iski kuitenkin jälleen naamalle, ja loppupäivä kuluikin suht normaaleissa merkeissä: kirjoja, ruokaa, lisää ruokaa ja sitten lenkille. Onneksi illalla oli vielä ihanan lämmintä kirmailla Kaupin metsässä.


Ja sporttiposeerauksen myötä onkin hyvä toivottaa kaikille aurinkoista viikkoa!