torstai 5. toukokuuta 2011

Kodinonni


Kaveri kiikutti viime viikolla mulle tämmösen nyytin, vaikka kielsin jyrkästi kaikki lahjukset. Puska oli niin suloinen, että oli tännekin napsittava pari kuvaa uudesta kodinonnestani. Ihanan pirteän näköinen.

Sitten siihen itse kukan hoitoon. Tykkään kyllä laittaa kotia, mutta kasvien kanssa olen todella vieraalla maalla. Myös puutatarhassa pylly pystyssä mönkiminen on asia, jota en vaan ymmärrä. Asiaa valaisee ehkä  parhaiten se, että äiti antoi mulle tekokukan, kun muutin pois kotoa. Nurkista löytyy nykyisin pari viherkasvia, mutta ne ovat niin helppohoitoisia, etteivät kaipaa juuri mitään. Mullittaa ne pitäisi; sen verran uhkaavasti ne ruukuissaan pyörivät. Ja toinen on sijoitettu aika fiksusti kylppärin puolelle, jossa valoa ei juuri heru.

Nyt oli siis aika skarpata ja pitää kodinonnesta hyvää huolta! Ja kuka tietää, että ehkä meikäläisestäkin kuoriutuisi tämän palleron myötä oikea viherpeukalo. Lahjan antaja ei kasvia ostaessaan huomannut kysyä kasteluohjeista, joten tein asian tiimoilta vähän galluppia. Kyseessä on (tietysti) hankala kasvi, joka tarvitsee päivittäin paljon vettä. Äitikin ilmoitti onnistuneensa nujertamaan kaikki hänen kodinonnensa - haastetta siis löytyy! Minä tunnollisena tyttönä tietysti aloin kastella kukkaa ahkerasti ja huolellisesti. Eilen kasvi näytti sitten vähän oudolta. Tajusin kurkata ruukun pohjalle ja kyllä; ruukku oli melkein täynnä vettä ja kasvi lillutteli hädissään oikein kunnon lammikossa. 

Noh, ensi kerralla sitten suihkupullon kanssa. Kyllä se tästä lähtee, ehkä ensi viikolla leivon jo kakkuja ja teen lihapataa. Ehkä.



Tänään kodinonnella pyhkii jo paljon paremmin. ;)

Ei kommentteja: