Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
maanantai 28. lokakuuta 2013
Seinällä
Muutamia räpsyjä kotoa, kas näin. Valkoiset seinät tuppaavat yleensä kaatua päälleni, mutta en pidä myöskään siitä, että niillä on liikaa asioita. Parit lempparitaulut pysyvät aina menossa mukana, mutta tykkään siitä, että voin vaihdella seinäkuvia ja -kollaaseja. Henkarit ovat tässä asiassa kätsyjä. Italiasta löysin täydellisen leffaposterikalenterin. Voidaanko siirtyä vuoteen 2014? Kalenterikuvista saa varmasti myös kauniita julistetauluja joskus myöhemmin. Tikkaat nojailevat seinää vasten, ja ne ovat tällä erää ainoat kirjahyllyni. Toivoisin simppeleitä avohyllyjä myös keittiöön, jonka seinä ammottaa tyhjyyttään. Poikaystäväkin huomasi tämän. Siis hän, joka ei koskaan kiinnitä huomiota sisustuksellisiin asioihin. Hälyttävää.
Keittiöhyllyjen lisäksi haaveilen isosta liitutaulusta. Mieluiten maalaisin koko seinän liitutaulumaalilla, mutta mutta. Vuokrakämppä ja sen rajoittamattomat mahdollisuudet, huoh. Luojan kiitos mulla on nyt myös vasara. Työkalujen puutteessa hakkasin taulut seinälle korkokenkien kanssa. Kyllä vain. Hätä keinot keksii ja sitä rataa. Tunsin todellakin olevani se epätoivoinen hepsankeikka tyttönen jostain Hollywood-romkomista, joka niin kovasti haluaa olla itsenäinen ja pärjäävä nainen. Kohtalo se pissii tätäkin naista yleensä vasempaan silmään, ja niin kävi myös omalla kohdallani. Sängyn päällä oleva taulu on nyt pudonnut kaksi kertaa YÖLLÄ päälleni, joten otan tällä kertaa vasaran kauniiseen käteeni.
Hei mahtia viikkoa! Ensi yönä myrskyää, pysytään siis sisällä ja nakutellaan vaikka tauluja seinille. ;)
maanantai 14. lokakuuta 2013
Ja sitten tuli syksy
Viikonloppuna oli aivan i-h-a-n-a ilma. Ja mites tuo ruska, uskomaton. Ah. Niin uskomaton, että nappasin osan sitä myös kotiin. Keltaiset lehdet näyttävät aika kivalta valkoisessa huushollissa. Aina ei tarvitse ostaa kukkia. Harmi vaan, että vaahteranlehdet kuihtuvat niin nopeasti.. Mutta sen lisäksi, että hullaannuin syksyn ruskasta, hullaannuin myös Granitissa. Koska dymo-leimasin oli loppu, hamstrasin mukaani mustaa tarrapaperia. Ja se oli menoa se. Lauantai-ilta kului iloisesti leikellen ja liimaillen. Yritän hillitä itseni ja tarroitan vain muutamat purnukan ja pullon, jotta homma ei lähtisi ihan lapasesta. Luulen, että tuo liimausasia on aika monelle selvä, mutta kerrattakoon: Granistista löytyy liimattavaa mustaa paperia, johon voi kirjoittaa tietynlaisella valkoisella kynällä. Jäljen voi pyyhkiä pois kostealla pyyhkeellä. Ja kas, sinulla on aivan ihana sisustuselementti, säilytysasia, lahja...
Tarrapaperi ja dymo-teippi ovat kyllä käteviä. Uskon, että näistä tulee aivan korvaamattomia esimerkiksi joululahjapakettien ja -lahjojen pakerruksessa. Dymo-leimasimia löytyy muuten myös Clas Ohlsonilta, veikkaisin, että ne ovat siellä myös halvempia. Yksi asia Granitista jäi puuttumaan: iso musta liitutaulu. Jos asuntoni olisi omani, olisin jo ajat sitten maalannut yhden pienen seinäsuikaleen liitutaulumaalilla.
Ah ja voih näitä arkipäivän sisustuspulmia! Mutta nyt, ihanaa alkavaa viikkoa. Se on kuulemma kylmä, mutta aurinkoinen. Nautitaan siis ruskasta ja syksystä.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Something beautiful
Se olis sitten sunnuntai, ja tässä vähän vihiä siitä, mitä viikonloppuuni on kuulunut. Granit-visiitin jälkeen asuntoni on ollut varsinainen askartelupaskartelupaja - tekisi mieli laputtaa kaikki omistamani kipot ja kupit! Lisäksi olen imenyt itseeni tuota kullankeltaista syysruskaa ja yrittänyt tuoda siitä pienen hitusen sisällekin. Mut lisää kuvia huomenna, sillä nyt jatkan sunnuntairelaksaatiotani!
perjantai 28. syyskuuta 2012
2hand lamps
Meillä ei juuri uusia valaisimia ole, ollaankohan peräti yksi lamppu ostettu uutena. Kirpparilta ne parhaat yksilöt yleensä vaan löytää! Tässä pari 2hand-lamppua kotoa, toinen toimii yövalaisimena makuuhuoneessa ja toinen työvalaisimena olohuoneessa. Ja juu, tuollaisia työvalaisimia saapi Ikeasta parillakympillä – mutta onhan se nyt täysin eri asia löytää samanmoinen parilla eurolla. ;)
Nyt yritän tarttua tuohon artikkelikasaan, joka on odottanut tuossa viikon verran koskemattomana. Viikonloppuja!
PS. Huomaa, että kuvat on otettu jo aikaa sitten. Nyt täällä sisällä on niin harmaata ja hämärää, eikä makuhuoneen ikkunastakaan enää avaudu samanlaista vihreyttä. No ohan se ruska-aikakin onneksi aika upeaa.
tiistai 18. syyskuuta 2012
Viime viikolta
Maailman parasta risottoa La Famillessa.
Syysvaatteiden esiin kaivamista.
Viikolla teetä, viikonloppuna kuohuvaa.
Kukkia, kukkia. Keltapiiskuja vanhempien pihamaalta.
PS. Hei jos Habitare jaksaa vielä kiinnostaa, niin kurkkaa Kotilon blogiin – ihania kuvia!
lauantai 15. syyskuuta 2012
Kesäkassi
Tässä se ranskalaiselta (ruoka)torilta löydetty lehtikori, joka toimi kyllä kivana kauppakassina ja piknikkorinakin viime kesänä (masentavaa muuten, ettei enää voi kirjoittaa "tänä kesänä" – vai voiko?). Mahtavan värinen minusta. Ja vähän erilainen, mihin yleensä sisustusostoksilla päädyn. Tuo on muuten aika iso kokoinen, ei varmaan tule kuvasta kovin hyvin ilmi. Koreja tuli hamstrattua kyseisestä kojusta enemmänkin, sillä äitikin löysi Tampere-reissulta oman korinsa. :)
No nyt ulkona ei ainakaan näytä kovin syksyiseltä, aurinko paistaa ja huomiseksikin luvattu mukavan lämmintä ilmaa. Aurinkoista viikonloppua siis!
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
@kitchen
Ihan pari nopeaa räpsyä keittiöstä todistukseksi siitä, että se lahjaksi saamani taulu on vihdoin seinälle, vuhuu! No joo, yhtä ja toista pitäisi vielä hakata seinään, mutta jotenkin niiden laittaminen vaan jää ja jää...
Eikös olekin muuten ihanan valoisia kuvia? Johtuu siitä, että pestiin vihdoin ja viimein ikkunat (kehtaanko sanoa, että tämä oli neljän vuoden aikana eka kerta? Nyt se on sanottu.) ja nyt kulkaa kelpaa pitää sälekaihtimia ylhäällä asti. Ei tekisi ollenkaan mieli rullata niitä alas. Nyt oli muuten meidän taloyhtiön sääntöihin tullut huomautus siitä, että asukkaiden on pidettävä ikkunat puhtaana. Onhan se ihan totta, että se vaikuttaa talon julkisivuun ja yleiseen ilmeeseen aika paljon. No nyt tämän asian pitäisi olla kunnossa meidän osaltamme, vihdoinkin. ;)
Nyt tutkimusartikkeleiden pariin ja sitten keskustaan kaffettelemaan. On muuten täydellinen päivä istua kahvilassa, kun on tällaista sateista ja harmaata. Minusta ainakin. :)
lauantai 8. syyskuuta 2012
Eteisessä
Morjesta pöytään! Nappasin muutamat kuvat eteisestä, jonne vaihdoin hiukan syksyisemmän maton. Tykkäsin joskus muinoin vain vaaleista ja valkoisista matoista, mutta nyt ne tuntuu jotenkin pliisuilta. Kaikki meidän matot on muuten 2handia, äidiltä tai mummolta perittyjä. Se on kyllä onni, matot kun maksaa maltaita! Mulla on myös joku fiksaatio tuohon oliivin vihreään ja vaaleanpunaiseen, kiva combo. Ja sopivat kivasti tuohon kirjavaan mattoon. Ja uusin Oliviakin oli sävytetty ihan oikein. ;)
Hei kivaa viikonloppua! Me suunnataan illalla katsomaan Särkänniemen kesänpäättäjäisiä ja ilotulitusta. Se tarkoittaapi sitä, että syksy on virallisesti täällä!
tiistai 4. syyskuuta 2012
torstai 30. elokuuta 2012
Fazer - iloisia kuulia
Kiertelin kesän aikana monilla kirpputoreilla ja tein pieniä ostoksiakin. Kokemäeltä mukaan lähti tuo vanha Fazerin karkkiboxin, eikös olekin söppänä! Vähän karkkinostalgiaa kotiin. ;) Tykästyin noihin väreihin, piristävät kivasti kaikkea valkoista, esmes tuota meidän kirjahyllyä. Puinen laatikko voisi hauskan värityksensä puolesta toimia aika hyvin myös lastenhuoneen säilytyksessä tai vaikka keittiössä. Graafisesta kolmiokuvioinnista tulee muuten etäisesti mieleen tanskalainen Ferm Living, josta tykkäilen kovasti. Ihastuin Fazerin laatikoihin jo viime kevään keräilymessuilla, jossa niitä oli muutamia esillä varsin suolaiseen hintaan. Kokemäellä hintalappu oli onnekseni kohdillaan ja boxi lähti mukaan.
Sadesäästä huolimatta pirteää torstaita – lähtekää vaikka kirpparikierrokselle! ;)
lauantai 25. elokuuta 2012
On the couch
Mitäs siellä köllöttelee?
Jep! Missonin tyynyliina lähti kesällä mukaan Turun reissulta, ja
on se vaan niin kiva. Käväisin ihanassa Sisustuksen koodissa enkä
voinut vastustaa siksakkien houkutusta, vaikka se lohkaisikin opiskelijabudjetista
aika ison palan. Mutta se on kyllä myös sellainen asia, josta tulen
tykkäämään vielä pitkään! Nyt samaisia tyynyjä saa myös kauniin oranssisina.
Marimekon
raitakangas löytyi kesän aleista vanhan Rauman Koti-Vakasta. Kangasta
jäi vielä mukavasti tuon tyynyn jälkeen, joten raitaa löytyy varmaan pian ympäri kämppää... Samantyyppistä raitakangasta oli muuten tämän syksyn
Ikea-kuvastossa, hieman huokeampaan hintaan tietty.
torstai 21. kesäkuuta 2012
Red spots
Hehkuvan punaiset neilikat jaksavat kukkia jo toista viikkoa, ja niitähän piti sitten levitellä ympäri asuntoa. Näyttävät kauniilta erikokoisissa ja -mallisissa maljakoissa.
Täällä pakkaillaan ja valmistaudutaan juhannuksen viettoon. Toivottavasti illalla ei liikenteessä ole enää kauheaa ruuhkaa, taitaa olla toiveajattelua!
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Late birthday gift
Sain ystävältäni myöhäisen synttärilahjan – ja se on ihana. Aardvark Manifesto 2011 -juliste on peräisen englantilaisesta Keep Calm Gallerystä, ja se näyttää kuulemma minulta. Voi niin se näyttääkin! Tykkään julisteista, joissa kerrotaan, mitä pitää tehdä ja miten asennoitua elämään. Myös värit – musta, valkoinen, punainen – ovat mieleeni. Taulu piristää päiviä myöhemmin keittiön seinällä, jahka saan porakoneen lainaan. ;)
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Pappelina
Beige-valkoiset Pappelina-matot näyttävät kivan raikkailta ja kesäisiltä. Puunvärinen lattia ei minusta imartele värejä samalla tavalla kuin valkoinen lattia, joten neutraalilla linjalla mennään meilläkin. Tulipa mieleen, että omat valkoiset matot kaipaisivat kipeästi pesua, lievästi sanottuna. Mattopyykille pitäisi siis lähteä... Yllä muuten Hayn pinnatuoli mustassa värissä, looks good!
kuvat: sisustuksen koodi
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Viikolta
Uusia perunoita torilta, rakot kantapäissä, viikonpäivät sekaisin, aurinkorasvan tuoksu vaatteissa, myöhäiset lounaat, likainen tukka, jäätelöä aamulla, jäätelöä illalla, kärpästen metsästys, punottava olkapäät.
Kyllä kesä on kiva.
tiistai 22. toukokuuta 2012
Roikkavalaisin
Siinäpä roikkalamppu, joka killuu nyt toisen samanlaisen kanssa keittiön katossa. Lamppu on työvalaisin, joten sen saa näppärästi kiinni moneen paikkaan ja aseteltua eri tavoilla. Se näyttää itse asiassa tosi kivalta yksinään vaikka ikkunalaudalla tai kaapin päällä. Meidän keittiöön lamppuja pääsi kaksi ja ne roikkuvat rinnakkain keittiötason päällä. Lamput tuunattiin yhdeksi vaihtamalla ja kytkemällä niille yhteinen kattovalaisinpistoke. Pistokkeen päälle tehtiin uusi lamppukupu, eli johdot ovat siististi piilossa. Valaisin on valkoisessa asunnossa kivan raffi, tuo särmää. Lamppua tehtäessä selvisi, että miehen ja minun isät ovat kummatkin työmaalla käyttäneet roikkavalaisimia. Vähän heitä taisi hymyilyttää, kun me laitoimme samaisen työvalaisimen keittiöön paraatipaikalle. Oikea klassikkovalaisin. ;)
roikkavalaisin: Clas Ohlson 14, 95 €
perjantai 18. toukokuuta 2012
Lovely light
Heipat vielä pikaisesti! Allekirjoittaneella on ollut huiman pitkä ja raskas päivä – onneksi huomenna pääsee tyttöjen kanssa kauniiseen Turkuun! Koska viime päivät ovat olleet harmaita ja sateisia, tässä muutamia kuvia viime viikolta, kun koti kylpi valossa. Täällä on niin keväistä, sain ukkeliltakin neilikoita. :) Taiteilin makkarin seinälle pienen taulukollaasin ja siirsin turhia tavaroita pois. Torttusia tehtiin äitienpäivänä. Huomasin muuten, että meidän sängyllä melkein kaikki on secondhandia eli äidiltä perittyä, kaikki peitot ja tyynyt. Ainoastaan yksi tyynyliina on Ikeasta. Ja kuka sanoi, että sisustaminen on kallista?
Kuvassa näkyvä roikkalamppu on muuten jo katossa, siitä juttua vielä myöhemmin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





















