Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlahumua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlahumua. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulu tulee!

Se olis kuulkaas loma ja joulu, huhhei! Vaikka maa on musta, on joulu jo hiipinyt jo ainakin meikäläisen nurkkiin ja sielun sopukoihin.


En edes halua tietää, miten monta kertaa olen tämän kuukauden aikana levittänyt homejuustoa piparin päälle. (Monta.) Noh, tammikuussa sitten urheillaan, lupaan ja vannon. Nappasin omaan joulukotiin tänän vuonna havunoksia, suosittelen lämpimästi! Se ei ole ihan joulukuusi, mutta näyttää kauniilta maljakoissa ja tuoksuu jumalaiselta. Oksien kanssa taisi lähteä vähän lapasesta, kun niitä ilmeistyi vähän joka puolelle...


Kompensoin puuttuvaa lumen määrää tänä vuonna sillä, että riekuin mahdollisimman monissa pikkujouluissa. Jostainhan se tunnelma pitää repiä. Juustoähkyn lisäksi tämän vuoden juhlista jäi käteen nämä seikat:

Blossa 2013 oli pahaa, mutta pullo niin kaunis joulupöydän koriste, ettei maku haittaa.

Paahdettu juuressalaatti oli jouluherkkuhitti, jota oli ihana syödä kiireettömästi kavereiden kotona. Jouluiset ravintolaruuhkat ovat silkkaa pahuutta.

Pikkujoululahjat kannattaa ottaa taas perinteeksi. Tänä vuonna mentiin teemalla: "Osta jotain, jonka voi pukea päälle." Sydäntäni lämmitti kovasti kanssaihmisten luovuus:


Lahjoissa on oma hyötyarvonsa (lasit, jossa on pyyhkijät ja vilkkuvalot, ovat korvaamattomat aamuyön loskasateisessa taksijonossa).
Mutta näihin kuviin, näihin tunnelmiin: keksijä-Anna ja tonttu-Ryan toivottavat ihanaa joulua. Nähdään ensi vuonna!

tiistai 3. joulukuuta 2013

For X-MAS


Kun jokunen viikko sitten raahasin töihin kuvauksia varten säkillisen äidin jouluisia tilpehöörejä, tajusin miksen ole joulukoristeihminen, ollenkaan. Överit kompensoituu vajareilla. Tykkään siitä, että lapsuuden kodissani näkyy joulu, ja kunnolla, mutta omaa kotia koristaa yleensä vain elävä tuli, jouluiset tuoksut ja muutama havuoksa. Nämä hauskat ja simppelit koristeet ottaisin kuitenkin koska tahansa. Taiteltavia tähtiä on helppo tehdä myös itse, ja ne sopivat myös lahjaksi tai lahjapaketin koristeeksi. On kyllä aina yhtä kamalaa joutua avaamaan, siis tuhoamaan, kaikki kauniit, huolella paketoidut joulupaketit!

Koristeet ovat Ferm Livingin, ja sieltä löytyy myös muuta kivaa jouluista. Löydät ne täältä.

Eilen satoi Helsingissä lunta, mutta missä se on nyt!?

torstai 14. marraskuuta 2013

Mrs. Party

Kaikki tietävät, että häät ovat juhlat isolla J:llä. Ensin tulevat tietty polttarit, mutta miksi tyytyä vain niihin? Jos juhlitaan, niin juhlitaan sitten kunnolla. Ystäväni mennä päräytti naimisiin viime kesänä (allekirjoittanut hääräsi muuten kaasona), eikä lopettanut bilettämistä siihen. Hän päätti järkätä meille tytöille vielä after-partyt: rouva-bileet! Mikä mahtava idea. Koskaan ei voi juhlia liikaa, edes häitä.


Saimme kemuihin liittyen joka päivä Facebookiin teemaan liittyviä teasereita.



"Don't know what to do with the book you never read? Simply use it as a hat."   "How to get your man to do the housework? Easy-peasy."


Nää on musta ihan mainioita. Harmi, että rouva sairastelee ja partyja jouduttiin vähän siirtämään. Mutta sääli se olisi peppua ketkuttaa puolikuntoisena pikkutunneilla. Sillä välin: kuumaa juomaa kera inkiväärin ja puolison hellän hoivan. Toisen kuvan perusteella tiedämme, miten rouvaa saa miehensä hoitamaan ne kotityöt sairastelun aikana. ;)

torstai 27. syyskuuta 2012

Tyttö♥


Nääthän sä kun / mä niin kauniina meen /
 katso, kun loitsin mä teen /
meille hiiden ja veen / ja aamun uupuneen.


Tämän tytön kanssa ei uupuneesta aamusta ole tietoakaan, mutta loitsii kyllä nuilla silmillään kaikki läsnäolijat pyörryksiin! 
             Niin vaan ihan yhtäkkiä siitä pienestä babystä on tullut jo iso tyttö.♥
 

maanantai 7. toukokuuta 2012

Nimen sait


...ja kasteen merkin. Ja paljon sylejä, jossa tuhista ja hyristä.

<3

torstai 3. toukokuuta 2012

Snapshots


Aivan muutama räpsäisy männä viikolta, lähinnä aurinkoiselta vappupikniltä Turusta. Ihanan lämmintä ja iloisia ihmisiä! Tänäänkin on paistanut, tosin kova tuuli on tehny ilmasta aika hyytävän. No sieltä se kesä kuitenkin tulee! Toivottavasti viikonloppunakin ilmat suosivat, sillä sunnuntaina vietetään erään pienen neidin ristiäisiä. :)

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

B-Day


Happy birthday to me!

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Joulutunnelmia


Heipä hei täältä nojatuolin pohjalta, jouluaatto sujui meillä perinteiden mukaisesti niin ruokien kuin koko muun päivän suhteen. Viime vuonna päätimme poikaystäväni kanssa yhdistää jouluaaton viettomme ja niin teimme tänäkin vuonna. Toimii hyvin, vaikkakin ajamistahan se teettää. Aamupäivän vietimme minun perheeni kanssa ja iltapäivällä siirryimme hautausmaan kautta poikaystävän perheen ja suvun pariin. Illaksi tulimme taas meille, aikamoista sahaamista - onneksi molemmissa paikoissa sai vatsansa täyteen. ;)

Tuo pikku myrsky tuossa on aiheuttanut pientä jännitystä viime päivien ruuan laittoon ja lämmitykseen, mutta muuten lomailu on sujunut oikein leppoisasti. Poikaystävä on tämän viikon ajan yöt töissä, ja siksi olenkin viettänyt aikaa lähinnä perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Sain myös ennen joulua työtarjouksen, joten olen nyt kovasti yrittänyt virittäytyä siihen, että menen uuden vuoden jälkeen töihin enkä kouluun. Gradu saa siis jäädä vähäksi aikaa odottelemaan. Nyt voisin suunnistaa ulos ja lenkille, kun tuo tuulikaan ei ole enää niin megalomaanisen voimakas...

PS. Annoin poikaystävälle nuo kuvan moikkauslapaset, ne ovat Moikon ja niitä on saatavissa myös eri kielisinä. Oikea lapanen on moikkaukseen (moro) ja vasen hyvästelyyn (heiny), musta ne oli aika hauskat. Ihanin lahja löytyy tietenkin viimeisestä kuvasta, kiitos kovasti pukille tai oikeastaan pukeille. :)

lauantai 24. joulukuuta 2011

Happy holidays!

 Nautitaan, levätään ja rentoudutaan.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän ilta


Eilinen itsenäisyyspäivä kului taas kerran herkutellen ja linnanjuhlia kommentoiden. Hyväksi havaittu perinne, mitäs sitä muuttamaan. Käväistiin myös illalla ennen kotiinmenoa katsastamassa Tammerkosken uudet päivän väreihin sopivat valot - valon määrä siis sen kun vaan lisääntyy, ihanaa! Juhlastudio pystytettiin tänä vuonna kaveripariskunnan luokse, jossa vallitsi aivan ihana jouluinen tunnelma. Herkutkin oli aika kohdillaan... Koska kamera päätyi pitkästä aikaa mukaan, oli tietenkin vähän tallennettava illan meininkiä eli lähinnä yhden pienen parsonrusselinterrierin tepastusta ja söpöilyä..


Kun linnan vieraat häipyivät jatkoille ja viimeisetkin joulutortut löysivät tiensä parempiin suihin, oli Ellunkin aika vetäytyä papan viereen torkkumaan ja haaveilemaan seuraavan päivän metkuista ja herkuista. :)

tiistai 6. joulukuuta 2011

Valoa


Maassa on lunta, sisällä liuta kynttilöitä palamassa ja eilen takapihalla nähtiin komea Sorsapuiston ilotulitus. Tuntuu pitkästä aikaa niin valoisalta! Sopii hyvin myös itsenäisyyspäivään ja sen sanomaan. Täällä ollaan mutusteltu heti aamusta joulutorttuja ja illalla olisi tarkoitus suunnata kaverille seuraamaan linnanjuhlia ja hörppimään glögiä, mahtia iltaa kaikille!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isille, papoille ja vaareille

Rentoa ja ihanaa isäinpäivää!

Meillä vietettiin isäinpäivää jo eilen, koska emme menojen takia päässeet tänään koteihimme kahvittelemaan. Juhlapäivää siis aikaistettiin ja poikaystävän perhe kävi täällä Tampereelle eilen syöminkejen ja kahvittelujen merkeissä. Omaa isää pääsen moikkaamaan viikon päästä. Nyt palailen pyykinpesun ja koulujuttujen pariin - unohdettiin eilen muuten ihan kokonaan, että kaupat ovat tänään kiinni. Isäinpäiväateria koostuu siis niinkin juhlavista aineksista kuin ruisleivästä ja puurosta. :)

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Tanssikengät


Kipeistä jaloista huolimatta pääsin viikonloppuna tanssahtelemaan mitä hauskimmassa seurassa! Ja jalkaan eksyivät maailman mukavimmat ja kauneimmat kengät. Löysin kyseiset Vagabondit kesällä puoleen hintaan K-kengän hyllyltä ja... noh, you know. Kengät näyttävät kuvissa ehkä hieman epämukavilta - kiitos meikäläisen hehtaarivarpaiden, jotka pursuavat ulos poposta kuin popoista ja vieläpä erittäin epäesteettisellä tavalla. Mutta nuo ovat siis oikeasti supermukavat kengät, joilla (ainakin tämän viikonlopun empiiristen havaintojen perusteella) jaksaa helposti tanssia vielä pikkutunneille asti. :)