perjantai 24. elokuuta 2012

Sarjaton


Tykkään kovasti Iittalan syysuutuudesta, joka kulkee nimellä Sarjaton. Kyseessä on astiasarja, joka ei äkkiseltään näytä sarjalta, sillä sen osat eivät nuodattele jäykästi samaa väriä ja muotoa. Tämä on minusta virkistävää, sillä en ole oikeastaan koskaan lämmennyt idealle, että tiettyä ja samaa astiasarjaa kerätään kaapit täyteen. Kaikki sopii hienosti yhteen ja on niin harmonista että. Ei, ei. Okei, meillä on aika paljon valkoista Teemaa, mutta ne ovat hyvin pitkälti löytäneet tiensä meille poikaystävän varastoista. Pidän eriparisuudesta, vanhan ja uuden yhdistämisestä. Rakkaimmat ja kauneimmat astiat olen löytänyt kirpputorilta tai vanhempien kaappien kätköistä. Myös Sarjaton näyttää siltä kuin osat olisi keräilty eri paikoista samaan kokonaisuuteen.

Sarjaton on Iittalan mukaan moderni tulkinta suomalaisuudesta ja suomalaisista traditioista. Astiasto edustaa irtiottoa vallitsevasta kattausperinteestä: sen 26 osaa voi yhdistellä haluamallaan tavalla omannäköiseksi kokonaisuudeksi. Olen aina pitänyt Iittalan geometrisesta ja yksinkertaisesta linjasta, mutta yllättävästi myös tälläinen maanläheinen ja pehmeä muotokieli miellyttää silmää. Sarjattoman värit ovat hillittyjä ja astioiden pintakuviot hentoja. Konseptin taakse Iittala on valjastanut 6 nuorta alansa ammattilaista: astioiden muotokielestä vastaavat Harri Koskinen ja Aleksi Kuokka, perinnetekstiileistä kumpuavan Tikki-kuvion takaa löytyy Samuji (Samu-Jussi Koski ja Hennamari Asunta) ja värit sekä Metsä- ja Lettikuvio ovat Musutan käsialaa (Jopsu ja Timo Ramu). Oma suosikkini on Kuokan suunnittelema jalallinen lasi. Astiaston mainoskuviin on selvästi panostettu, kauniita ovat.


kuvat: Iittala

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

SUPERkivoja nuo mukit! O.o

Anna kirjoitti...

Juu! Vaikka tykkäilenkin enempi nuista laseista <3___<3

Bella kirjoitti...

Kauniita nuo vaaleanpunaiset mukit :)

Anna kirjoitti...

Samaa mieltä, kauniita ovat ja yhdessä erilaisine väreineen ja kuosineen vieläkin kauniimpia, minusta. :)