Arki on himpun verran parempaa, kun juomalasiin voi sujauttaa pinkin tai keltaisen pillin.
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
tiistai 13. maaliskuuta 2012
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
50's
On vielä hiukan jatkettava tästä tuolista, sillä olen viime aikoina bongannut samantapaista muotoilua niin monesta paikasta. Eipä sillä, ovathan nuo 50-luvun huonekalut olleet huudossa jo varsin pitkän aikaa. Muistaakseni jopa Elloksen tai Hobby Hallin modernien huonekalujen ja valaisinten joukossa oli tänä keväänä hyvinkin samanlaisia uusvanhoja tuoleja – tosin satasen hintalapulla varustettuna. Eli kirpputorille vaan, omani löysin sieltä kympillä. Kirpputori, josta tuolilöytöni tein, on muuten lopettamassa, joten olkoon tämä postaus myös tribuutti kyseiselle aarreaitalle, josta monet kauniit ja kivat löytöni ovat kotoisin.
kuvat:tumblr Anna
kuvat:tumblr Anna
lauantai 10. maaliskuuta 2012
At home
Muutama kotikuva tältä päivältä, joka on muuten ollut aivan ihana lauantai. Päätin jättää pyykkivuoren läpikäymisen ja silittämisen huomiselle ja käydä lenkillä. Hyvä valinta! Nyt on sohvan ja leffan vuoro.
Ps. Olen aivan koukussa tomaattiin, niin hyvää paahdetun leivän kanssa!
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Grown up soda
Eikö olekin ihania! Grown up soda, "aikuisten limu" on brändi, joka syntyi uudelleensuunnitelun tuloksena (katso alkuperäinen tuote täältä). Tavoitteena oli luoda hauskempi, mutta samalla hienostunut tuotepakkaus, joka erottuu kaupan hyllyllä muista. Tässä on minusta onnistuttu aika hyvin! Juoman ilmeen on suunnitellut Alex Westgate.
kuvat: the dieline
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Glass love II
Iittalan Lempi-lasit ovat saaneet melkosesti huomiota tänä vuonna ja hyvä niin – lempi leiskuu myös täällä! Jälleen, kiva muoto ja väri, varsinkin nuo viininpunaiset ovat mieleeni. Samanmallisia laseja on varmasti pilvin pimein, mutta harvemmin niitä voi kuitenkaan pinota. Lasin suunnittelija Matti Klenell haluasi lasiin jonkin erityisominaisuuden, ja koska Iittala oli toivonut konstailematonta ja käytännöllistä lasia tilanteeseen kuin tilanteeseen, pinottavuus tuntui itsestäänselvyydeltä. Lasit vievät tavallisesti paljon kaappitilaa, joten näin niiden säilyttäminen on helpompaa. Iittala toivoi lasin nimeksi suomalaista nimeä ja siihen valikoitui Lempi. Olen nähnyt ruotsalaisissa blogeissa nimeä käännettävän myös favorite-merkitykselle, joka sekin on aika osuva tälle kaunokaiselle.
kuvat: finnish designshop
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Golden hour
via i like it here
Automatka vanhempien luota Tampereelle jälleen istuttu. Aurinko paistoi koko matkan ja taisin vähän nukahtaa. Pidennetty viikonloppu teki hyvää, nyt vaan levollisin mielin odottamaan ensi viikkoa.
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Eteisessä
Eteisessä kaikki hyvin. En voi varmasti tarpeeksi kehua tuota uutta kenkäkaappia ja sen mukanaan tuomia arjen helpotuksia. Nyt on tarpeeksi säilytystilaa, mutta kompaktissa muodossa. On vaan niin ihana sujauttaa kaikki kengät pois näkyvistä ja tieltä! Muutenkin eteistila on nyt huomattavasti paremmin käytössä, kun hyödynsimme kuutioita. Myös valkoinen matto ja jakkara (jotka eivät valitettavasti kuvassa kovin hyvin näy) kevensivät ilmettä – kotiin on ihana tulla!
perjantai 2. maaliskuuta 2012
my 2nd hand life
Löysin sattumalta aivan ihanan blogin, my 2nd hand life, josta nappasin kuvat tälle perjantaille.
Suloista viikonloppua, toivottavasti siihen kuuluu leivoksia ja sängyssä loikoilua!
torstai 1. maaliskuuta 2012
Glass love I
Kävin viime viikolla tutkimassa Stockan astiaostastoa tarkoituksenani ihastella (jälleen kerran) Hyvässä seurassa -sarjaa ja pohtia, mikä olisi seuraava mustavalkoinen tulokas omaan kotiin. Marimekon hyllyjen kohdalla huomioni kuitenkin kiinnittyi aivan toisenlaisiin väreihin ja muotoihin. Sukat makkaralla on hauska ja värikylläinen Marimerkon astiasarja, joka ei ehkä muuten meikäläistä sykähdyttäisi, mutta nuo jalalliset lasit! Aivan ihanat, varsinkin tuo malli ja väriyhdistelmät. Yhdessä lasit vasta hyvältä näyttävätkin, joten niitä pitäisi marssittaa kotiin ainakin muutama.
Näin mustavalkoiset haaveeni muuttivatkin yllättäen suuntaansa, kevättä rinnassa tai jotain. ;)
kuva: nordic design
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















