Oli pakko tänne bloginkin puolelle laittaa tämä Samin Keron vuoden 2011 lehtikuvaksi valittu otos. Kuva on minusta todella onnistunut, sävyt ovat kauniit. Vaikuttava tunnelma. Voisin haluta tämän jopa ihan kehyksiin ja seinälle asti, ellen tietäisi kuvan sijoittuvan arabikevääseen ja "sumun" olevan kyynelkaasua.
Osallistuin viime syksynä Keron luennolle, joka on yliopistoaikani parhaimpia. Kero valokuvaa Hesarille ja toimii paljon ulkomaankuvaajana. Eli kun maailmalla soditaan ja kriiseillään, Kero saa toimeksiannon paikanpäälle. Miehen kertomukset olivatkin aika karuja ja saivat miettimään valokuvaajan toimenkuvaa aivan uudesta vinkkelistä. Yksi asia luennosta jäi erityisesti mieleen: valokuvaajan on sotaisistakin maista etsittävä jotain arkista, samaistuttavaa ja jopa positiivista. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta on melko totta. Media on täynnä kuvia, jossa nälän riuduttamat afrikkalaislapset tuijottavat tummine silmineen tai sotilaat marssivat aseiden kera. Kuvasto on lohdutonta ja sydäntä riipaisevaa, mutta se tuntuu kovin kaukaiselta ja samanlaiselta. Katselija ei enää pysähdy kuvavirran edessä. Keron mukaan tuttuus ja arkisuus tuovat kuvassa olijat ja katselijat lähemmäs toisiaan, ikään kuin kiinni samaan todellisuuteen ja arkeen. Näin syntyy samastumista ja ymmärrystä ja ehkä lopulta hieman parempi huominen.
Kunnon maailmanparannusmeininkiä näin tiistai-iltaan. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti