Viime päivät ovat tuntuneet lyhyiltä ja hahmottomilta, vaikka työrytmissä ja -rutiineissa tässä taas eletäänkin. Mutta kun aina on niin pimeää; aamulla kun lähtee töihin ja kun iltapäivän paremmalla puolella taas hipsii takaisin kotiin. Arjen valopilkkuja ovat onnistumiset työmaalla, lounas ja muutamat luennot koululla kera kavereiden. Eipä sitä päivän aikana muuta oikein ehdikään. Valoa ei luonnollisesti riitä kuvaamiseen ja houkutus jäädä työpäivän jälkeen sohvalle on kasvanut jo melkoisiin mittasuhteisiin, varsinkin sen jälkeen kun on lentänyt muutaman kerran pyrstölleen kotimatkalla. Hitto tuota lunta muuten taas on! Lisääntyvää kotoilua selittänee myös lainaksi saamani The Big Bang Theoryt, joista en saa millään tarpeekseni ("Soft kitty, warm kitty, little ball of fur...") – aaws! Mummoutumisen seurauksena myös liikkuminen on jäänyt melko vähäiseksi, vaikka yritän tässä kovasti elvyttää iltalenkkirutiiniani. Mutta kun lunta tulee vaakatasossa, niin lähdepä siinä sitten pururadalle kirmailemaan. Onneksi kaveri sattui hyvässä saumassa antamaan 10 kerran ilmaiskäynnin viereiselle salille. Sieltä voisi saada mukavan energiapiikin.
Melkoisen apaattista meininkiä siis täällä. Kaipa se on kaikilla tämä talviaika tällaista, yritetään selvitä! Kyllä se päivä siitä taas pitenee ja virtaa tulee lisää. Eilen aamulla en ainakaan voinut olla hymyilemättä, kun työhuoneen ikkunasta avautui lämpimän punaisen eri sävyissä komeileva auringonnousu. Sieltä se kevät taas tulee!
