keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Spring



Tänään aurinko paistoi ihanasti ja oli muutenkin aivan mahtava ulkoilusää. Oltiin töistä käymässä Vapriikin näyttelyssä Lentoon ja syömässä ulkona. Matkan varrella jäimme oikein porukalla ihastelemaan sulanutta asfalttia – se on niin varma kevään merkki! Odotan sitä kun saan laittaa tennarit jalkaan ja kävellä tai pyöräillä töihin hiekasta putsattua pyörätietä pitkin, voi että.

Mulla on nyt pari lomapäivää, pidennetty viikonloppu. Vaikka osa ajasta meneekin tenttiin lukemiseen, niin aioin kyllä ottaa kaiken irti tuosta auringosta ja ulkoilusta!

tiistai 28. helmikuuta 2012

Flower poweria


Vaikka ulkona tuiskaa lunta vaakatasossa, meillä kotona kukoistaa kuin viimeistä päivää. Äiti toi viime viikon vierailullaan tuliaiseksi ison puskan tulppaaneja, joita myös itse kiikutin kotin edellisen päivän kauppareissulta (uusi Aalto-vaasi oli testattava). En valita, leikkokukat on vaan niin ihania, ainakin näin kevättä odotellessa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Pitkä aamu


Koska telkkarista tuli Muumipeikko ja pyrstötähti. :)

lauantai 25. helmikuuta 2012

Secondhand-aarteita


Viime viikon kirppislöytö pääsi omalle paikalleen olohuoneeseen ja näyttää siellä varsin kivalta. Tuolin lisäksi olen kiikuttanut kotiin myös pari muutakin secondhand-aarretta. Iittalan Aalto-maljakko on myös kirpputorilta, äiti löysi sen niin huokeaan hintaan, ettei voinut jättää sitä hyllylle. Ja hyvä, ettei jättänyt! Tykkään kovasti maljakon mallista, kukat asettuvat siihen kauniisti. Matkalaukku löytyi vanhempieni ullakolta, mutta se on kuulemma tätini vanha. Hän toi sen mukanaan, kun tuli ensimmäisiä kertoja Yhdysvalloista Suomeen. En keksinyt kauniille laukulle vielä lopullista paikkaa, joten se sai jäädä sohvan eteen pieneksi tasoksi. Niiden värit sopivat hyvin yhteen.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

MissoniHome Helsinkiin


Olen täällä blogin puolella muutamaan otteeseen haaveillut Missonin kauniista siksakeista, lähinnä sohvatyynyjen muodossa. Tämä fiksaatio sen kun vaan pahenee, sillä huomasin MissoniHomen konseptiliikkeen rantautuneen Suomen kamaralle, tarkemmin ottaen Helsinkiin osoitteeseen Bulevardi 5. Ja mikäs sopisikaan paremmin kevääseen kuin Missonin pirteät kuosit ja raikkaat värit – on melkein pakko tehdä ekskursiomatka ruutujen ja siksakkien keskelle ja päivittää kodin tekstiilit (lue: yksi pyyhe tai tyynyliina) kevättaajuuksille!


tiistai 21. helmikuuta 2012

Note to self


via tumblr

maanantai 20. helmikuuta 2012

The chair


Oltiin äidin kanssa viime lauantaina kirppareilla ja iskettiin kummatkin silmämme tähän särmikkääseen ja kauniin malliseen tuolivanhukseen. Tai vanha ja vanha, tuostahan saisi helposti myös melko modernin; jos se olisi musta, se muistuttaisi etäisesti Ilmari Tapiovaaran Domusta ilman käsinojia. Kuva on otettu vanhempieni luota, täällä kotona se pääsi paraatipaikalle olohuoneeseen New York -julisteen alle ja ison lehtikasan viereen. Valkoisten pintojen kanssa se näyttää aika kivalta, vielä kun lattiakin olisi valkoinen... Tuolissa on muuten sen leveyden takia tosi hyvä istua!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Sunday's



tiistai 14. helmikuuta 2012

Valentine's



Hetki sitten tajusin, että tänään on tosiaan ystävänpäivä. Yleensä olen antanut kavereille kortteja ja jotenkin noteerannut päivän, mutta tänä vuonna se jotenkin yllätti minut. Hassua. Päivä kului lopulta aivan teeman mukaisesti: luennolla oli mahdollisuus nähdä kavereita, muutaman kanssa vaihdettiin lujat ja lämpimät halailut, sain töihin kirjalahjan Ranskasta ja ystävänpäiväterveiset Briteistä. Olin myös sattumalta sopinut kahvitreffailut ystävän kanssa täksi illaksi, ja kotona odotti suloinen korttitervehdys. Poikaystävän näin vasta hetki sitten, mutta nyt köllötelläänkin yhdessä sohvalla. Kukkia ja lahjoja ei vaihdettu – sain tulppaaneja ja asunnon siivouksen viime viikolla.

Ehkä alan pikku hiljaa uskomaan sanontaan, jonka mukaan ystävänpäivä on joka päivä.

maanantai 13. helmikuuta 2012

White storage


Viime viikolla saatiin lainaksi kaverin auto ja kurvattiin töiden jälkeen Ikeaan. Selvittiin sieltä ihan ennätysajassa, taisi mennä tunti ja meillä oli kamat kärryssä. Kaikki Ikeassa käyneet tietää, mistä puhun – hiton labyrintti! Tosin lähdettiin hakemaan vain kahta juttua, joiden ostamista olimme suunnitelleet jo jonkin aikaa. Kenkäkaappi sopii pieneen ja hankalan malliseen eteiseen kuin nyrkki silmään; on vaan niin ihanaa, kun kenkävuoren saa vihdoinkin jonnekin piloon – ja järjestykseen. Kenkäkaappi on Ikean Ställ-sarjaa ja sinne mahtuu parisenkymmentä popoparia.


Olohuoneeseen tuli kauan katselemani valkoinen Bestå-taso kiiltävillä ovilla. Sarja on siitä hyvä, että tason voi suunnitella itse (niin kuin varmaan monet muutkin Ikean mallit) eli nyt meillä on juuri passelin kokoinen ja värinen tv-taso. Varsinkin lasipinta ja kiiltävät ovet ovat ihanat. Olisin toivonut samanlaista pintaa myös kenkäkaappiin. Ja sanomattakin on selvää, että taso syö mukavasti tavaraa sisäänsä, varsinkin elektroniikka on vihdoin pois silmistä.


Valkoiset pinnat saattavat tuntua monista valjulta ja kolkolta, mutta minusta se jotenkin rauhoittaa tilaa ja tuo siihen yhtenäisyyttä. Valkoiseen pintaan on sitä paitsi ihana alkaa yhdistellä kaikkea vanhaa ja patinoitunutta; kenkäkaapin päälle suunnittelin laittavani vanhat kehykset ja tv-tasolle vanhan vaasin tai kynttiläjalan.