keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Hello yellow!

Olohuoneen uudeksi piristysruiskeeksi valikoitui siis keltainen. Tosin vielä aika pienissä määrin, mutta kuitenkin. Aivan kuin salmiakit ja limet herkullisissa riveissään, I like!

                                                                

Kangas löytyi tosiaan Marimekosta ja kantaa nimeä Räsymatto. Se taisteli pitkään sinisen sisarkuosinsa kanssa, mutta valitsin lopulta kelta-mustan vaihtoehdon. Sininen kangas muistutti ehkä liikaa takavuosien sinistä hittikuosia Unikkoa... Mietin tovin myös pinkkiä Kevätjuhla-kangasta, mutta päädyin kuitenkin kirkkaan keltaisen ja graafisen mustan ja harmaan liittoon. Yhdistelmä on kiva! Vielä kun näkisi ne oikeassa kohteessaan eli kotisohvan nurkassa.


Mukaan lähti myös allaoleva alekangas. Tai oikeastaan kyseessä oli kaksi kangastablettia, mutta ne yhdistämällä saatiin näppärästi tyynyliina. En tiedä kuosin nimeä, mutta se sopii hyvin yhteen kelta-mustan kollegansa kanssa.




Kyllä vaan kannatti ostaa kangas, valmiista tyynyliinasta olisin joutunut pulittamaan melkein kympin enemmän. Ja kangasta jäi vielä sen verran ylimääräistä, että siitä saa vaikka patalapun tai -kintaan köökin puolelle. :) 

Ja äidille vielä isot kiitokset tyynyjen ompelusta!

Ei kommentteja: