tiistai 10. tammikuuta 2012

Frozen


Lumi ja pakkanen ovat taas täällä, kaikki näyttää niin raikkaalta ja eteeriseltä. Sorsapuistossa eräs ohikulkija kehotti minua kuvailemaan puiston toisella puolella majailevia punatulkkuja. Linnut erotti jo kaukaa. Ne olivat valkoisen luonnon keskellä niin kauniita – kuin isoja punaisia marjoja! Lumen kahina kenkien alla pelotti tulkkuseurueen pois, mutta yksi jäi kuvaetäisyyden päähän. Lähempänä huomasin linnun oudon asennon ja jäätyneet sulat. Voi pientä. :( En haluaisi retostella täällä kuolleilla eläimillä, mutta minusta kuvassa on jotain kaunista ja surullista, jopa symbolista. Talvihan kuvastaa usein esimerkiksi lyriikassa vaikeuksia, yksinäisyyttä ja ennen kaikkea elämän päättymistä, kuolemaa. En voinut jättää lintua oksalle, vaikka poikaystävä vakuutteli luonnon hoitavan asian. Se oli nostettava puunjuurelle lepäämään. 

Niin, lumi ja pakkanen ovat taas täällä.

2 kommenttia:

Minnamarim kirjoitti...

oi <3
Toki sen tietää, että pikkulinnuista moni ei selviä talvesta, mut kun sen näkee, niin se on kovin surullista.
Ihanaa, kun nostit sen pois puusta roikkumasta<3

Anna kirjoitti...

Niinpä. Punatulkkujakaan ei yleensä noin vain puistossa näe. Surkunäky kuitenkin. :(