lauantai 7. tammikuuta 2012

Tunnustus


Sain Minnalta viime syksynä blogitunnustuksen, joka jäi täällä kokonaan huomioimatta. Nyt otan vahingon takaisin ja kiitän kovasti ihanaa Minskiä. Jos muuten mielesi tekee katsella tai etsiä inspiraatiota käsitöiden saralla, niin ei muuta kun Minnan blogia tutkimaan!

Ja sitten asiaan. Tunnustuksen saajan pitää kiittää tunnustuksen antajaa, antaa tunnustus 8 bloggaajalle ja kertoa 8 asiaa itsestään, joita ei ole aiemmin kertonut. Tämä tulee olemaan helppoa, sillä täällä blogin puolella en ole itsestäni juuri kertonut. On siis varaa valita! En koskaan suunnitellutkaan henkilökohtaista blogia, vaan halusin mukaan vain pieniä ja valittuja paloja omasta arjestani - pidänhän itsekin eniten bloggaajista, jotka kirjoittavat omilla kasvoillaan ja osittain myös elämästään. Mutta tässäpä vielä muutamia huomioita meikäläisestä! Sen verran lusmuilen, etten jaa tunnustusta eteenpäin, sori!


1. En pidä lainkaan huomiosta, en yhtään. Esimerkiksi toisen valokuvattavana oleminen tuntuu todella kiusalliselta ja jotenkin luonnottomalta. Viihdyn enemmän siellä kameran toisella puolella.

2. Ruskea silmieni väri ei ole aito, vaan käytän piilolinssejä. Käytän niitä niin usein, että useimmat kaverini pitävät niitä ominani ja luonnollista väriäni, siniharmaata, piilolinsseinä.




3. Olen seurustellut pian 6 vuotta. Niistä 3 vuotta elimme kaukosuhteessa. Avovaimoke olen ollut  1,5 vuotta. (Kunnon lukurumbaa!)

4. En juo koskaan lasia aivan tyhjäksi, vaan jätän pohjalle aina noin sentin juotavaa. En tiedä miksi. Olen myös hirvittävän hidas juomaan.




5. Olen mielestäni hyvä ja empaattinen kuuntelija. Joskus niinkin hyvä, että jätän kertomatta omat huoleni ja kuulumiseni ja varastoin ne vaan sisälleni.

6. Koti on todella tärkeä paikka minulle; vietän paljon aikaa kotona ja saan sieltä voimaa ja mielenrauhaa. Siksi haluan siitä myös viihtyisän ja itseni näköisen. Viihtyisä ja kaunis koti ei aina tarkoita kallista, vaan se on minusta lähtökohtaisesti asenne- ja intressikysymys.




7. Olen Humanististen tieteiden kandidaatti ja opiskelen viidettä vuotta Suomen kirjallisuutta Tampereen yliopistossa. Halusin aikoinaan äikän opeksi, mutta nyt teen opintojen ohella  kustannustoimittajan töitä.

8. Vastakkaisessa sukupuolessa ja ihmisissä yleensäkin kiinnitän herkästi huomiota tämän huumoriin, varsinkin sarkasmintajuun. Huumori on arjessa ja elämässä minusta hirmuisen tärkeää. Takakireys ja pessimistisyys eivät vie kovin pitkälle.


Ei kovin shokeeraavaa, mutta tulipahan tehtyä! Postauksen narsistisena kuvituksena toimivat eilen ennen leffaan lähtöä napatut kuvat. Käytiin katsomassa Varasto ja oli muuten aikas hyvä. Voisin pitkästä aikaa kirjoitella siitä vaikka tännekin puolelle...

Ei kommentteja: