keskiviikko 10. elokuuta 2011

Tuliaispurnukoita


Olen tämän kevään ja kesän aikana saanut ennätysmäärän postikortteja ympäri muailmaa - kaverit ja sukulaiset ovat ilmeisesti alkaneet matkustaa ja lomailla ihan olan takaa! Meikäläisenkin matkakuume on  kesän aikana saavuttanut melko korkeita lukemia, mutta ei auta. Töitä on tehtävä ja siinä samalla vähän säästettävä pitkää talvea varten... En kuitenkaan valita. Tätä työmyyrää on nimittäin muistettu mitä ihanimmilla tuliaisilla aina hunajasta tuoksuihin ja mineraalipurnukoihin. Kyllä nyt taas kelpaa. :)

tiistai 9. elokuuta 2011

Päivän värisuora


Satuin taas kiertelemään tauolla nettikauppojen ihmeellisessä maailmassa ja nämä jäivät - kuvitteellisesti - käteen. Ajattelin kerääväni kollaasiin pienempiä sisustusjuttuja ja -haaveita, mutta eivätpä nuo kaikki niin pieniä ole. Siis mikäli kurkataan myös sitä hintalappua. Noh, jatketaan haaveilua.

1. Supersuositut Therese Sennerholtin printtityöt kelpais kyllä mullekin! Tosin tuollaisia on helppo väsäillä itsekin. 2. Vanha Ikean TV-taso oli aikoinaan hätäostos, ja nyt löysin sille samaisesta paikasta kivan korvaajan. Räikeän punainen taso on mahtava, mutta nössönä ottaisin ehkä kumminkin perusvalkoisen. Tiedä sitten, miten tuonne saisi mahdutettua kaiken tekniikan... 3. Marimekon kassi on aika ihana väripilkku sisustukseen ja säilytykseen. 4. Siirtolapuutarhan kivet pyörivät näköjään jo uniin ja tyynyihin! 5. Kätevä kapistus ja näyttää hyvältä. Kelpuuttaisin mielihyvin tuollaisen mustan yksilön seinälleni, mutta puolet halvempana!

maanantai 8. elokuuta 2011

Hello lover!


Baby on tullut kotiin! 


I know, tarkennukset on vielä päin kuusia ja kaunokaisen käyttö muutenkin vähän hakusessa... Italukemisena siis tällä hetkellä Nikon D3100:n käyttöohjeet - kyllä se tästä lähtee!

torstai 4. elokuuta 2011

Today's


Ei mitään uutta auringon alla, perustorstai. Silitän, pakkailen, syön viikon ruokia pois jääkaapista ja yritän ennustaa viikonlopun säätä, jottei listan toinen kohta menisi ihan arpomiseksi. Pitäisi muutenkin vähän suunnitella ja miettiä kaikenlaista, mutta mutta.. ensin katson O.C.:n ja syön vähän keksuja. ;)

PS. Heh, kuvista voi päätellä, että olen pienoinen postikorttikeräilijä...

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Delicious red



Yksi herkullisen punainen tuoli mulle, kiitos.


tiistai 2. elokuuta 2011

Tällaisena iltana


Kauniita ja rentoja kesäiltoja on tähän kesään kuulunut paljon. Täällä Tampereella olen viettänyt ehtooni lähinnä ulkona, luuhannut kavereiden kanssa terasseilla, puistossa tai kahviloissa. Usein olen voinut  jäädä vaan laiskana kotiin makoilemaan ja katsomaan O.C:n uusintoja (!). Mikä nyt sattuu tuntumaa parhaimmalta. Viikonloppuisin olen matkustellut ainoastaan Satakunnan suntaan; haistellut ruohoa, syönyt pottuja ja saunonut joka ilta poikaystävän kanssa. En kuulu niihin, jotka ahtavat kesäviikonloput täyteen ohjelmaa ja stressaavat kaiken maailman matkaamisista ja ihmisten näkemisistä. Kesällä kuuluu rentoutua ja minulle se merkitsee myös pysähtymistä ja omaa aikaa. Aina ei edes tarvitse lähteä kauas tai tehdä mitään ihmeellistä, joskus kävelylenkki lähimmälle jätskikioskille riittää.

Kameraakaan en ole juuri jaksanut laahata mukaan kesälaitumille, ja siksi kuvasaldo tältä kesältä onkin harmillisen pieni. Noh, jahka tässä saadaan kesän jätskikiintiöt täyteen ja muutenkin akut ladattua, niin eiköhän tämä blogitouhukin ala taas kiinnostaa ihan uudella tavalla. ;)

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Hei hei heinäkuu


Heinäkuun viimeistä viikonloppua juhlistettiin eilen kavereiden kanssa paikallisilla Ruukkifestivaaleilla. Design-näyttelyt ja käsityöpajat jäivät meidän kohdalla hävettävän vähälle huomiolle, sillä keskityimme tapahtuman ehdottomasti parhaimpaan antiin, ruokaan. Kolme ateriaa osui ja upposi, ja silti jäimme kaipaamaan lettuja. Noh, sielun ruokaa tarjoili vielä illan rento kesämusiikki ja kaunis ruukkimiljöö koskineen ja puutarhoineen. 

Vaikka kesä on kalenterin mukaan jo kovasti kääntymässä kohti elokuuta ja syksyä, sain Egotripin keikalla vielä mukavan kesätervehdyksen maan pinnalta. Niskaan oli hivuttautunut joku ökkiäinen, joka ravistelun jälkeen katosi mystisesti jonnekin. Normaali ihminen jäisi varmasti tämän jälkeen vielä fiilistelemään keikan loppuun, mutta eräs ötökkäkammoinen naishenkilö postui yleisön keskeltä pikku paniikissa kotiin, jossa sitten ystävän avustuksella suoritettiin tarkka vaatekappaleiden tarkistus. 

Kyllä kesä on kiva, mutta voisi se syksy jo kieltämättä alkaa tulla.