sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Maa on lokainen ja haapa vaiennut


Tääs näitä hiton maisemakuvia, ajattelee varmasti joku. Mutta ei näitä syksyn ruskakuvia voi talveen asti jemmata! Enkä kyllästy fiilistelemään syksyä, varsinkin männä viikonloppuna, kun se oli ihanan myrskyinen ja sumuinen. Kyllä, luit oikein ihanan. No yksi asia minuakin harmittaa: paitsi että ulkona alkaa olla koleaa, myös meikäläisen asunnossa on aika viileä meininki. Lämmitysongelma tuntuu toistuvan joka syksy, ihan sama missä asuisin. Tämän pohjalta tehtiin poikaystävän kanssa perjantaina kaksi päätelmää: 1) talvi se perskules tulee, 2) glögikauden voi huoletta avata. Viikonloppu oli muutenkin kuin yhtä suloista talviunta: leppoista kotihengailua, musiikkia, käppäilyä tihkusateessa, kynttilöitä ja leffoja. Kuulostaapa kliseisen romanttiselta. Ja hittovie, niinhän se onkin. Oikean ihmisen kanssa kornitkin asiat ovat ihanan korneja.

No okei, harmittaa minua toinenkin asia. Elän poikaystäväni kanssa kaukosuhteessa, mikä on, noh, tiedätte varmasti. Syksyn harmaus tekee näistä "erkaantumissunnuntaista" jotenkin vieläkin melankolisempia ja surullisempia.

Siitäkin huolimatta, rakastan syksyä.


"Maa on lokainen ja haapa vaiennut.
Sytytetään kuunvärinen lamppu,
avataan ensimmäinen pullo."
Pentti Nieminen: Viini kypsyy punaiseksi (1961)

torstai 24. lokakuuta 2013

A Pop of Neon


En ole mikään älytön neonvärien ystävä, mutta sateinen torstai sai sydämeni sykähtämään näiden kuvien kohdalla. Neonkeltainen, hmm. Miksei? Ehkä pipon tai veskan muodossa, ikään kuin syysharmautta vastaan? Kannatetaan!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Diy-ideoita



Viime kertaisen postauksen kirjan inspiroimana poimin tänne muutamia muita tee se itse -säilytys ja -sisustusidea, joihin olen törmännyt useia kertoja. Lopulta on kyse siitä, että ihan arkinenkin esine voi eri käyttötilanteessa toimia täysin uudella tavalla. Tykkään itse hirveästi tämänkaltaisesta ajattelusta, yleensä nämä ratkaisut näyttävät myös kotona luonnollisilta ja kauniilta.

1. Geometriset kuviot jakkarassa - I like! Mustaa maalia pintaan ja se on siinä. Simppelin kuvion toistaminen toimii kivasti puunvärisessä pinnassa. Ja perusjakkaroitahan löytyy vaikka mistä, ja edullisesti, esmes Ikeasta.
2. Nahkalenksu kaksinkerroin ja kiinni seinään. Jotenkin tyylikäs, mutta rento naulakkoratkaisu.
3. Ihanat henkarit käyvät vaikka ja mihin. Näitä löytyy omastakin kodista. Tähän kaamosaikaan pidän vaatepuulla kaunista matkailulehteä, koska siinä on houkutteleva kaukomaakansi. Toimii myös kalenterin, julisteen (klipsuilla kiinni) tai korujen telineenä. Kuparinvärisiä henkareita saa ainakin Granitista.
4. Kenkälaatikoita ja kivaa paperia. Ja kas, sinulla on kätsyt säilytyslootat. Helppoa kuin heinänteko.

Ja kas, kello on jo noin ja minä vasta näin - nyt iltatoimiin, öitä! 

maanantai 21. lokakuuta 2013

Keltainen lokakuu


No ei enää niin kovin keltainen - kiitos näiden ihastuttavien pakkasöiden. Töistä lähtiessäkin oli aika kirpakka meininki. Satsumat ja Twinings Lemon ne naisen (flunssattomalla) tiellä pitää. Kaappasin töistä viime viikolla lukulainaan tuon Kantinkosken ja Venton Ok - omin käsin -kirjan. Paljon kehuttu opus sisältää sisustus-, säilytys- ja tyyli-ideoita diy-otteella. Täytyy myöntää, etten ole hetkeen nähnyt yhtä visuaalisesti kaunista puuhastelukirjaa. Askartelukin voi olla tyylikästä! Jokainen idea mahtuu yhdelle aukeamalle, joten veikkaisin, että kovin kryptisistä ohjeista ei voi olla kyse. En ole kuitenkaan testannut yhtäkään, eli en osaa sanoa niiden toimivuudesta käytännössä.

Viehätyin erityisesti astioiden koristelusta ja puusta tehdyistä asioista, kuten geometrisista leikkuulaudoista ja pannunalusista. Myös paperivalaisimet ja -taulut näyttivät siroilta, eivät yhtään itse väsätyiltä. Joulua ajatellen (ja jouluhan on muuten ihan pian täällä, jaiks!) kirja ja sen ohjeet ovat muuten loistavia lahjaideoita!

Touhukasta alkavaa viikkoa, pitäkää itsenne lämpiminä!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

♥



Tämä viikonloppu kului ilman läppäriä ja blogia, sillä mulla oli jotain paljon parempaa tekemistä. Siihen kuului lähinnä minä, poikaystävä, hyvä ruoka ja sohva. Täydellinen yhtälö. Voi että, miten kolmen viikon aikana voikin tulla ikävä. Ja voi, miten asiat onkaan ihanasti ja onnellisesti. Tässä ja nyt. Heh, näissä harmonisen rakkaudellisissa tunnelmissa onkin hyvä aloittaa uusi viikko. Ihanaa sunnuntai-iltaa!

torstai 17. lokakuuta 2013

7 graafista tyynyä

Oikeastaan tuossa on kahdeksan, mutta niputin Ferm Livingin salmiakkiruudulliset ihanuudet yhteen. Lähdetäänpä siitä, että syksy on aika monelle sisustushömpötysaikaa. Kun illat hämärtyy, naiset sekoaa ja haluaa uutta (ja vanhaa) kamaa nurkat täyteen. Jotenkin ihan hullua, mutta taidan myös itse kuulua tähän kaistapäiseen sakkiin. Syksyllä iskee pesänrakennusvietti, no can do. Ostan harvoin mitään tosi isoa,
mutta vaihtelen USEIN tekstiilejä, lähinnä tyynynpäällisiä. Kivaa ja kätevää, kyllä te tiiätte. Tällä hetkellä haaveilen myös verhoista, joita en ole tarvinnut vuosikausiin. Nyt asuntoni ikkunat ehkä kaipasivat niitä.

Keräilin yhtenä iltana kokoon syksyisiä ja kauniita tyynyjä (kuulostaapa ankealta, ei elämää!) ja isken tänne nyt ekan satsin. Graafisella ja mustavalkoisella linjalla mennään, ylläri ylläri. Tykästyin myös runsaisiin ja täyteläisiin kuoseihin, mutta niitä lisää myöhemmin.
Ja hei, mites tuo oliivinvihreä ja muut vihreän sävyt? Näyttää yllättävän freesiltä mustavalkoisen kanssa. Tuotteet löydät alta. Nyt torstai-ilta jatkukoon, huomenna on perjantai, ah!

1.  2.  3.  4.  5.  6.  7.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kaunista käsissä


Olen sormustyttöjä, mutta tykästyin kovasti näihin käsi- ja rannekoruihin. Ne ovat aivan eri maailmasta, mutta silti molemat kovin kauniita, simppeleitä. Tykkään aika perusvaatteista, joten korut tuovat niihin usein kiinnostavan lisän. Kutkuttelisi muuten tietää, miten tuollainen rannehäkkyrä oikein tehdään. Taidan kysäistä asiaa ystävältäni, joka on oikea käsityöguru. Hän kirjoittelee ihanista neulemuksistaan täällä.

Kaipa sitä pitää lähteä lenkille - vielä kun voi! Loppuviikko näyttää meinaa aika talviselta, glup.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Ja sitten tuli syksy




Viikonloppuna oli aivan i-h-a-n-a ilma. Ja mites tuo ruska, uskomaton. Ah. Niin uskomaton, että nappasin osan sitä myös kotiin. Keltaiset lehdet näyttävät aika kivalta valkoisessa huushollissa. Aina ei tarvitse ostaa kukkia. Harmi vaan, että vaahteranlehdet kuihtuvat niin nopeasti..  Mutta sen lisäksi, että hullaannuin syksyn ruskasta, hullaannuin myös Granitissa. Koska dymo-leimasin oli loppu, hamstrasin mukaani mustaa tarrapaperia. Ja se oli menoa se. Lauantai-ilta kului iloisesti leikellen ja liimaillen. Yritän hillitä itseni ja tarroitan vain muutamat purnukan ja pullon, jotta homma ei lähtisi ihan lapasesta. Luulen, että tuo liimausasia on aika monelle selvä, mutta kerrattakoon: Granistista löytyy liimattavaa mustaa paperia, johon voi kirjoittaa tietynlaisella valkoisella kynällä. Jäljen voi pyyhkiä pois kostealla pyyhkeellä. Ja kas, sinulla on aivan ihana sisustuselementti, säilytysasia, lahja...

Tarrapaperi ja dymo-teippi ovat kyllä käteviä. Uskon, että näistä tulee aivan korvaamattomia esimerkiksi joululahjapakettien ja -lahjojen pakerruksessa. Dymo-leimasimia löytyy muuten myös Clas Ohlsonilta, veikkaisin, että ne ovat siellä myös halvempia. Yksi asia Granitista jäi puuttumaan: iso musta liitutaulu. Jos asuntoni olisi omani, olisin jo ajat sitten maalannut yhden pienen seinäsuikaleen liitutaulumaalilla.

Ah ja voih näitä arkipäivän sisustuspulmia! Mutta nyt, ihanaa alkavaa viikkoa. Se on kuulemma kylmä, mutta aurinkoinen. Nautitaan siis ruskasta ja syksystä.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Something beautiful



Se olis sitten sunnuntai, ja tässä vähän vihiä siitä, mitä viikonloppuuni on kuulunut. Granit-visiitin jälkeen asuntoni on ollut varsinainen askartelupaskartelupaja - tekisi mieli laputtaa kaikki omistamani kipot ja kupit! Lisäksi olen imenyt itseeni tuota kullankeltaista syysruskaa ja yrittänyt tuoda siitä pienen hitusen sisällekin. Mut lisää kuvia huomenna, sillä nyt jatkan sunnuntairelaksaatiotani!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Hyvältä näyttää, Iittala!

Kyllä Iittala osaa, näin se on. Iittalan kauniin rosoiset uutuuskuvat ovat pyörineet jo tovin ympäri blogimaailmaa, mutta päätin vielä itse nostaa tätä kaunista ja yksinkertaista eteiskuvaa. Tykäistyin siihen aivan valtavasti, vaikka tyyli muodostuu aivan muutaman osasesta. Mutta kun nämä osat ovat kauniita ja toimivia, muuta ei tarvita. Varsinkin tuo kuparin värinen Leimu-valaisin on mieleeni. Kaunis yksityiskohta valkoisessa kodissa. Valaisimen betonijalka tekee siitä kuitenkin särmikkään. Myös Harri Koskisen huopainen Meno-kotikassi pehmentää eteistä mukavasti. Mistäköhän tuo mustavalkoinen matto on? Se kruunaa kokonaisuuden, vaikka itse olisin valinnut tuohon jonkun Marokko-henkisen maton. Hurahdan niihin aina syksyisin. :)

Mut nyt ulos pikaa pikaa: siellä paistaa aurinko ja on lauantai! Ihanaa.

Kuva: Iittala